Lauantai

2009-09-19


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

sanomadigi.fi
n:o 1

Torstai
2010-08-19
Edellinen - Seuraava - Linkki jokaiseen! - Ilmoita ilmaiseksi! - 101 ilmoitusta!


Keskisuomalainen. Tänään. Lauantaina 2009-09-19.
Kerrankin herrat hereillä Isonna luettavaksi!

Lue myös Matti Inhan 50-vuotishaastattelua!
(1999-09-23)

Pankkipilkkojan syntymäpäivähaastattelu voittaa kaikki jännärit!
Totisinta totta Suomessa 1993!

Yhden pilkkojan, nykyisen Leonia-pankinjohtajan Matti Inhan, Helsingin Sanomissa sunnuntaina 19.9.1999 Martta Niemisen tekemässä syntymäpäivähaastattelussa pilkkomisesta kerrotaan näin:

"Kunniapaikalla Inhan työhuoneessa on Helsingin Sanomissa syksyllä 1993 julkaistu pilapiirros. Siinä seisovat Suomen Säästöpankin pilkkojat: Oikealla on KOP:n Eino Halonen moottorisahan kanssa, sitten Inha veitsineen sekä SYP:n Markku Pohjola ja osuuspankin Taisto Joensuu omine aseineen."

"Inhalle se vuosi on hänen pankkiuransa kohokohtia. "Olihan se jännä juttu, Siitähän me olemme ylpeitä, että onnistuimme pitämään projektin miltei viime metreille salassa.""

"Suomen säästöpankin osien saaminen oli pelastus myös Postipankille. Se sai läpi vaatimuksensa tasajaosta, vaikka muut yrittivätkin kaikin keinoin jakoa markkinaosuuksien mukaan."

""Me olimme ylivoimaisesti pienin pankki, vain kymmenen prosentin markkinaosuudella. Kaupan jälkeen meistä tuli 15-16 prosentin pankki.""

" Tekniikan kehityskin liittyi oleellisesti tapahtumiin. Kun neuvottelut kiihtyivät elokuussa 1993, harhautusoperaatioihin kuului, että pilkkojat saivat pankkiensa ensimmäiset kännykät."

""Kaikilla oli silloin nmt:t, mutta pelkäsimme, että pahus vie, joku voi niitä kuunnella.""

Alkuperäien sivu:
http://www.sanomanetti.fi/1999/09/23/n998pankkipilkkoja.htm



Lue myös Matti Inhan 50-vuotishaastattelun linkki:
(1999-09-23)

Pankkitukirahat valuvat Ruotsiin!

Säästöpankkien pilkkominen uudessa valossa.

Merita-Nordbankenista ruotsalaiset tulevat omistamaan uuden julkistetun suunnitelman mukaan 60 prosenttia.

Suomen valtio piti pystyssä pankin suomalaiset edeltäjät KOP:n ja SYP:n veronmaksajien ja yrittäjien selkänahasta kiskotulla pankkituella.

SYP:lle annettu tuki oli osin pääomatukea, jonka pankki maksoi myöhemmin takaisin, mutta myös Säästöpankkien pilkkomisesta koitunutta tukea sille itselleen ja KOP:lle.

Ikuiseksi (?) arvoitukseksi tuen suuruus jää, koska asia on liian arkaluontoinen tämän sukupolven selvitettäväksi. Eräs arvio on 15 miljardia markkaa, josta puolikkaan osuus siirtyy nyt ruotsalaisomistukseen.

Yhden pilkkojan, nykyisen Leonia-pankinjohtajan Matti Inhan, Helsingin Sanomissa sunnuntaina 19.9.1999 Martta Niemisen tekemässä syntymäpäivähaastattelussa pilkkomisesta kerrotaan näin:
Pilkkojan syntymäpäivähaastattelu


Alkuperäinen sivu:
http://www.sanomanetti.fi/1999/09/23/n998pankkituki.htm

Keskisuomalainen. Tänään.
Lauantaina 2009-09-19. Lainaus tekstistä:

"Kerrankin herrat hereillä

EU:n esitys asuntolainojen vakuusosuuksien alentamisesta tietäisi lainojen kallistumista, Hypoteekkiyhdistyksen Matti Inha sanoo.

60-vuotias Matti Inha
...
Nykyinen tehtävä: Suomen Hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtaja 1.2-2002-.
Postipankissa 1972 alkaen: ...
...
Postipankin toimimies
... mutta uransa toiminnallisella huipulla hän lienee ollut Postipankissa 1993. Tällöin hän toimi pankin pääneuvottelijana Säästöpankki Suomen jaossa.

- Työ kesti vuoden. Se pysyi täysin salassa, koska siitä tiesivät vain pankkien pääjohtajat ja neljä pääneuvottelijaa, SYP:n Markku Pohjola, KOP:n Eino Halonen, osuuspankkien Taisto Joensuu ja minä. Pankkien johtokunnat olivat täysin ulkona.

- Pääministeri Esko Aho ja valtiovarainministeri Iiro Viinanen ei uskonut, että pankit pääsisivät sopimukseen 660 säästöpankin konttorin ostamisesta. Me sanoimme, että ilmoittakaa vain päivä, niin tulee paperi, jossa yksikään kohta ei muutu.

Presidentti Mauno Koivisto antoi niihin aikoihin Keskisuomalaiselle haastattelun, että säästöpankit joutavat nyt mennä. Sen on arveltu vauhdittaneen ratkaisua.

- Ei Koiviston pohdinta meidän työhömme vaikuttanut. Sen sijaan Säästöpankki Suomen toimitusjohtaja Paavo Prepula yritti siihen aikaan taitavana lobbarina vakuuttaa, että he pärjäävät.

Postipankin markkinaosuuden ratkaisu nosti kymmenestä viiteentoista prosenttiin. …”

Keskisuomalainen. Tänään. Lauantaina 2009-09-19. "Kerrankin herrat hereillä
Pekka Alarotu HELSINKI. Kuva: Markku Ojala.

Lainaus loppuu.

Isonna luettavaksi!


Lasse Kangas - sanomalehtimies ja tutkija 5o-vuotias
Keskisuomalainen torstaina 11.07.2002.

"Toimittaja Lasse Kangas teki tähänastisen uransa ehken vaikuttavimman henkilöhaastattelunsa heinäkuussa 1993. Lama oli Suomessa syvimmillään, ja pankkien kohtalosta käytiin kiivasta keskustelua. Jyväskylässä vietettiin valtakunnallista suojeluskuntien perustamisen 75-vuotisuhlaa, ja vierailunsa ohessa tasavallan presidentti Mauno Koivisto oli lupautunut Keskisuomalaisen haastateltavaksi.

Kankaan haastattelun otsikko puki sanoiksi Koiviston fundeeraaman pankkikriisin tulevan ratkaisun: Säästöpankkiryhmä voisi kadota.

Haastattelu oli ajassa ja ehkä se vauhditti pankkikriisikeskustelua, Kangas arvioi. Kolme kuukautta presidentin haastattelun jälkeen säästöpankkiryhmä pilkottiin muiden suomalaispankkien kesken."

Keskisuomalainen torstaina 11.07.2002.
Syntymäpäivähaastattelun alkukappaleet. Jyväskylä Keijo Lehto.

Alkuperäinen sivu:
http://www.sanomanetti.fi/2002/10/17/lassekangas.htm



Viikon kuva:
"Pankkikonttorin karu kohtalo"


Keski-Suomen Säästöpankki
Suomen Säästöpankki
Kansallis-Osake-Pankki
Merita
Tyhjillään monta vuotta
ja edelleen...

 

(Oliko jopa Laukaan Säästöpankki?)

Sanomanetti torstaina marraskuun 25. päivänä 1999 pm
Laukaassa syyskuussa 1999 kuvannut Pertti Manninen.

Hiukan muuta, aivan satunnaisesti:


asus3
maanantai 2008-11-03

Lähtiessäni taas kahvilaan, katsoin kuitenkin sen verran nettiä, että silmään osui fivethirtyeight.com- niminen sivusto. Siellä oli jonkinlainen ajantasainen analyysi kaikista polleista, joita oli suoritettu Obaman ja McCainin välillä. Osama näyttää voittavan kun vaalit ovat jo huomenna, joten pianhan se selviää.

Muutenkaan ei vaaleilta ole voinut välttyä, niitä tulee tuuteista jatkuvasti. Miten muu maailma suhtautuu ehdokkaisiin? Kai aika yleisesti toivotaan Obaman voittoa. Esim. Ruotsin televisiossa näytettiin jopa sellaisetkin luvut kuin jotakin 65-5 noin suunnilleen, loput eivät ilmaisseet kantaa muistinvarainen, jonka tarkistan jos lähteen vielä löydän.

Edellinen kirjoitus loppui ehkä töksähtäen kun akku sammui ja tuli shut down, oli kuitenkin tallessa!

Jatkoa. Pankkiasiaa:

SYPin, Unitaksen ja Nordean huimaa eläkettä nauttiva pankinjohtaja Markku Pohjola yrittää pestä edellistä pankkikriisiä, unohtaen että tuella pankit pidettiin pystyssä. Tukea oli monenlaista pääomatukea. Lue kirjoitus Tukea se on takaisinmaksettukin tuki (Sanomanetti 1999-12-09) ja Säästöpankkien pilkkomisesta tullut tuki, josta KOP ja SYP eli siis Nordea sai puolet. Kysymys on miljardeista markoista, kyllähän Pohjola sen hyvin tietää, vaikka heittäytyy tietämättömäksi.

Erittäin häpeällistä, koska hänhän oli juuri SYPin neuvottelija. Lue Pankkipilkkojan syntymäpäivähaastattelu (Matti Inha, Postipankki, Sanomanetti 1999-09-23).

Tässä sitä tälle päivälle. Nämä kirjoitukset pitää jotenkin ujuttaa muuhun, esim. haudalla käyntiin viime lauantaina. Tänään aurinko paistaa, muutama astetta lämmintä. Olo on kuitenkin sen verran viluinen, että tokkopa uimahalliin tänään lähden, vaikka varusteet mukana ovatkin.

Edellinen kirjoitus Peurungan ravintolassa lauantaina 2008-1-01 ja tämä tänään Eskon kahvilassa maanantaina 2008-11-03 klo 11:44.
Pertti Manninen
Sanomanetti. Pääkirjoitus ja ajankuvia.

Akun lataus vähenee noin 10 % -yksikköä parissa kymmenessä minuutissa (epätarkka havainto).

Alkuperäinen sivu:
http://www.sanomanetti.fi/2008/11/05/etusivu.htm#2asuskirjoitusl



Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. - Laina-asiakkaan taakka kasvaa.
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.

Kuva: Pertti Manninen lauantaina 2008-09-20.
Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. - Laina-asiakkaan taakka kasvaa.
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.


"Suomi on oikeusvaltio, ministeri Tuija Brax (vihr) vakuutti epäilijöille keskiviikkona Lahdessa. Media kaivelee silloin tällöin julki tapauksia, joiden yhteydessä kysytään, miten oikeusvaltion laita oikein on. Median tehtävä on tarkkailla ja vahtia oikeuden toteutumista."
Brax: Oikeusvaltio voi hyvin.
 
Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.
Kuvateksti: Oikeusministeri Tuija Brax esiintyi keskustelutilaisuudessa Sibeliustalossa, ossa media edusti ESS:n päätoimittaja Heikki Hakala.

"Pankit ovat siirtämässä kriisiriskejään entistä enemmän asiakkaille. Nordea ilmoitti nostavansa suurten ja keskisuurten asiakkaidensa lainan korkoja yksipuolisesti puoli prosenttiyksikköä kustannusten kallistumisen takia- OP-Pohjola harkitsee samaa.

Yhdysvaltain finanssikriisi on lisännyt pankkien epäluttamusta toisiaan kohtaan ja siten pankkien hankkiman rahan hintaa. Finanssialan Keskusliitto on neuvotellut Rahoitustarkastuksen kanssa asuntovelkakirjoihin ehdon, jolla pankki saa yksipuolisesti nostaa korkoa, jos sen vakavaraisuus on vaarassa."
Laina-asiakkaan taakka kasvaa.
ESS-työryhmä. Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008.

Lue myös!

Silmänkääntö- ja temppuministeri pilkkaa perustuslakia oikeusministerin valekaavussa! Pääkirjoitus. Sanomanetti 2008/04/24
Lue myös!

Pankit eivät ota riskejä asuntolainoissa.
Pääkirjoitus. Sanomanetti 2002/05/30
Lue myös!

Seppo Konttinen: "Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio."
Selostus Suomen Yhdyspankin omaisuuden siirtämisestä turvaan. Aivoina Björn Wahlroos ja  Ahti Hirvonen. "Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa." Sanomanetti 2004/05/20

Lue myös!

Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi". Paljastetaan kuka näin sanoi ja siinä sivussa jonkinlainen raapaisu valtionyhtiöiden hävittämisestä eli yksityistämisestä. Kymmeniä kirjoituksia ja henkilönimiä Koivistosta lähtien! Sanomanetti 2006/11/11

Alkuperäinen sivu:
http://www.sanomanetti.fi/2008/09/20/etusivu.html

30. toukokuuta 2002. sanomanetti.fi

Pääkirjoitus:
Pankit eivät ota riskejä asuntolainoissa


Yhdellekään pankille ei kelpaa vakuudeksi pelkkä asunto, myös henkilökohtainen "ikuinen" maksuvelvollisuus vaaditaan.
Vakuusarvojen romahtaminen on aina asiakkaan riski.

Pankkien riskinotto on näennäistä. Kansalaisten tietoisuus on olematonta. Mikään pankki ei anna asuntolainaa vain niin, että pantiksi jäisi pelkkä asunto.

Omarahoitusosuuden lisäksi vaaditaan "ikuinen" omavelkainen takaus. Tämä tarkoittaa sitä, että jos esim. sairauden ja työttömyyden takia ei pystyisi hoitamaankaan asuntolainaansa, niin asunnon myynninkin jälkeen voi jäädä vielä velkaa satoja tuhansia ja tällöin hirmuisten viivästyskorkojen kanssa velka jää mahdottomaksi hoitaa mitenkään ihmisen elinaikana. Samassa rytäkässä on myös säästetty omarahoitus häipynyt taivaan tuuliin.

Näin nimenomaan tapahtui 90-luvun alun velallisille, kun vakuusarvot romahtivat tai valuuttalainaa ottaneiden velat kasvoivat yhdessä yössä 20-30 prosenttia. Kaikki eivät ole halunneet velkajärjestelyyn, koska takaajien asemaa ei siinä samalla ratkaista.

Koska pankit eivät anna lainoja, joiden vakuudeksi riittäisi annettu pantti, voi kysyä onko valtio suojellut kansalaisiaan tarpeeksi?

Pertti Manninen 30. toukokuuta 2002. sanomanetti.fi


Velka, vankeus vai armo?

Velallisen kuolemasta eivät velkojat hyödy

Pankkikriisin syyt jätettiin tutkimatta

Eduskunta vältteli totuutta pankkikriisissä

Tukea se on takaisinmaksettukin tuki

Arsenalin viimeinen palvelus suomalaisille

Huutokauppaa hädällä

Alkuperäinen sivu:
http://www.sanomanetti.fi/2002/05/30/paakirjoituspankit.htm




Paula Kelly ja aito uusi lapsi.

Andromedia uhkaa. 
Tieteiselokuva. (The Andromedia Strain, USA 1971).
Ohjannut Robert Wise. Elokuva pohjautuu Michael Chrichtonin bestselleriin, joka analysoi iskevällä kosketuksella ihmisen lapsekasta uskoa tekniikan kaikkivoipaisuuteen. TV-Maailma. Esitetään MTV3:ssa lauantaina 22.05.2004 klo 22.30. 

"Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa.
Jo vuotta ennen Esko Ahon pankkitukipäätöstä säätytalolla oli Aleksanterinkadun vanhaan pankkisaliin kokoontunut Suomen Yhdyspankin arvovaltainen hallintoneuvosto. Paikalla oli ilaskiveä ehnroothia björnbergiä pankin napamiehiä ja omistajia. Johtokunnan jäsenet Ahti Hirvonen ja Björn Wahlroos lukivat madonlukuja ja johtivat puhetta. 
Lopuksi esitettiin Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, oli turvattava paikallaolijoiden ja muidenkin pankkien suuromistajien osakkeet ja omistukset. 
Vanhan ja kunnianarvoisen pankin yhtiöjärjestys muutettiin huomaamatta veronmaksajien silmien edessä. Velkoja ja sitoumuksia siirrettiin vanhasta SYP:stä Pohjoismaiden Yhdyspankki Oy:lle,  joka kas kummaa muutti nimensä heinäkuussa vuonna 91 Suomen Yhdyspankiksi. Vanha ja kunnianarvoisa entinen SYP se muutettiin Unitas Oy:ksi. 
Uudelle yhtiölle roskapankki SYP:lle jäivät sekkitilit myös yleiseen liikenteeseen lasketut velkakirjat, sekä ulkomaiset että kotimaiset, ne siirrettiin tälle susipankille."
Seppo Konttinen Ylen Talousarvio-lähetyksessä perjantaina 14.05.2004. Ohjelman nimi oli Pankkivangit
.
Lue lisää!

Linkkejä.

Sanomanetti 12.08.1999.

Sanomanetti 18.11.1999. 

Sanomanetti  01.04.2004.


Sanomanetti 17.05.2001.
 

Sanomanetti 14.10.1999.

Sanomanetti 17.05.2001.

Sanomanetti 28.10.1999.
 

Sanomanetti 18.11.1999.
 

Sanomanetti 18.11.1999.
 

Sanomanetti 06.05.2004!

TALOUSARVIO
YLE. Radio perjantaina 14.05.2004
NYT TALOUSARVIO JONKA TOIMITTAJANA ON SEPPO KONTTINEN.

Linkkejä ja kuvia. Valikoima.

seppo konttinen

tervetuloa taas kaikki vapaan suomen vapaat miehet ja naiset talousarvion pariin seuraavaksi runsaaksi 25 minuutiksi

nyt kärkeen heti suomen taloushistorian murheellisimpaan lukuun pankkikriisiin velallisiin ja pankkitukeen

näinä aikoina pankit jakavat miljoonien eurojen osinkoja omistajilleen


"Seppo". Kuva: Pertti Manninen.

sampo pankkikin tuo pankki jossa siis me veronmaksajat eli valtio on huomattava osakkeenomistaja jakoi osakkeelleen osinkoa puolitoista euroa huikean summan

pankkiahan johtaa yksinoikeudella nalle wahlroos entinen syp:n johtaja hänelle on tässä kertomuksessa varattu tärkeä rooli

samoin kuin entisellä syp:llä ja pankin pienasiakkaalla sepolla se en suinkaan ole siis minä

tässä vaiheessa käytän hänestä vain etunimeä koska oikeusjuttu syp:tä vastaan on vireillä sepon toimesta

Yhdyspankki (SYP) onnistui turvaamaan itselleen ja konkurssin ulkopuolelle 300 miljoonan saatavansa. Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkönä oli tapahtumahetkellä Bror Wahlroos ja Suomen Yhdyspankin eräänä johtajana hänen poikansa Björn Wahlroos." Sanomanetti 12.08.1999. "Ministerin päätös pitkitti juuri sopivasti konkurssiinmenoa niin, että silloinen Suomen 

veronmaksajien rahoilla runsaat kymmenen vuotta sitten pelastettiin pankit konkursseilta ja ehdottomasti mikä tärkeintä pankkien omistajien rahat ja varat

tämä on nyt hyvä muistaa niidenkin jotka ovat leipäjonoissa ja kilometritehtailla

silloin elettiin aikaa jolloin köyhänkin viimeiset rovot kelpasivat pankeille

tässä talousarviossa nyt kuultavaa tositarinaa voitaisiin kutsua se voitaisiin kastaa operaatio roskapankiksi

"Tahallinen hämäys keskustelussa 1: Pankkituki ei ollut pankkien tukea vaan pankkien omistajien tukea!" Sanomanetti 18.11.1999. 

mutta mennään ensiksi kuumaan tunnelmaan helsingin säätytalolle maaliskuun 18 päivänä vuonna 1992

tilassa leijuu tuskaa ja suurta epätietoisuutta

lehdistön edessä istuvat pääministeri esko aho valtiovarainministeri iiro viinanen pankkien pääjohtajat pankkivaltuuston puheenjohtaja ja myös suomen pankin pääjohtaja sirkka hämäläinen

se on suomen talouselämän herraeliitti jolle oli nyt annettu paljon vastuuta ja valtaa

aho myönsi heti tilaisuuden aluksi että nyt liikutaan alueella jossa housunpuntitkin voivat kastua

tosiasiassa kosteus oli jo ylempänä housuissa


"Seppo". Kuva: Pertti Manninen.

SanomaWSOY:n hallitukseen juuri nimitetty Sirkka Hämäläinen, Suomen Pankin entinen pääjohtaja ja Euroopan Keskuspankin entinen johtokunnan jäsen, tahtoo tavata työttömiä Helsingin työttömien yhdistyksen puheenjohtaja Reima Kekäläisen esitteleminä. Tapaamiset järjestetään Sanomatalon ala-aulassa. Torstaina 01.04.2004.

ja näin aho jatkoi 

nyt tehdyt päätökset ovat sekä hallitukselle ja veron maksajille raskaita ja vastenmielisiä

vaihtoehtoja ei ole pankkeja on pakko tukea 

siis toistan

vaihtoehtoja ei ole pankkeja on pakko tukea julisti nuori pääministeri

"Esko Aho pankkikriisiin uponneista 50 miljardista: Toista linjaa ei ollut."  Ilta-Sanomat 16.11.1999.  Sanomanetti 18.11.1999. "Norjassa kriisissä olivat liikepankit. Valtio otti ne haltuunsa. Sijoittajat menettivät rahansa." Ilta-Sanomat 16.11.1999.  Sanomanetti 18.11.1999.  "Ruotsissa päästiin ainakin kuiville. Norjassa valtio on jo tähän mennessä voittanut. Ja lisää tuottoa on odotettavissa. Siellä valtio otti tukensa vastikkeeksi sumeilematta omistusta pankeista."  Kaleva 18.11.1999 Sanomanetti 18.11.1999. 

ja kun tultiin tilaisuuden loppupuolelle aho julisti

virheitä tehneet pankinjohtajat on asetettava vastuuseen ja heidän palkkojaan on alennettava 

toistan

virheitä tehneet pankinjohtajat on asetettava vastuuseen ja heidän palkkojaan on alennettava

enempää ei voi rehellinen suomalainen mies voi olla väärässä

ketään ei ole pantu vastuuseen pankkien väärinkäytöksistä

kukaan ei ole ottanut poliittista vastuuta pankkihölmöilystä 

mutta useat ovat palkitut


"Seppo". Kuva: Pertti Manninen.

tilaisuudessa ensimmäisen kerran julkistettu kahdeksan miljardin pääomatuki avasi pankkiherroille veronmaksajien kymmenien miljoonien markkojen piikin ei kenenkään rahaa

valtio otti lisäbudjettiin kahdeksan miljardin könttäsumman luottolaman torjumiseksi niinkuin muotoiltiin eli veronmaksajat antoivat huonosti kannattaville pankeille luoton edullisesti

tuki oli suomen taloushistorian suurin


"Seppo". Kuva: Pertti Manninen.

se oli kuitenkin alkusoitto kymmenille tuhansille velkavankeuksille ja vararikoille inhimillisten kärsimysten golgatan tielle

se oli tie jolla pankkien omistajien varat ja velat pelastettiin ja joista tuli meille veronmaksajille ainakin 50 miljardin markan lasku

siis ainakin 50 miljardin markan lasku

"Velallisen kuolemasta eivät velkojat hyödy." Velkaneuvoja Ritva Anttonen. Keskisuomalainen 15.05.2001. 
Sanomanetti 17.05.2001. 

"Esko Aho pankkikriisiin uponneista 50 miljardista: Toista linjaa ei ollut."  Ilta-Sanomat 16.11.1999.  Sanomanetti 18.11.1999. 

pankkikriisin hoidon päävastuun valtion taholta kantoivat kaksi pankkiamatööriä kannuksen kunnan entinen elinkeinoasiamies ja riihimäkeläinen entinen pienyrittäjä

tästä ei voinut seurata kuin kärsimystä

Aho - anteeksiantamaton amatööri? Hallitus, jossa Esko Aho oli pääministeri hoiti pankkien omistajien asiat hyvin ja pankkien asiakkaiden, tavallisten suomalaisten asiat hyvin huonosti ja epäoikeudenmukaisesti. Sanomanetti 14.10.1999.

mutta palatkaamme kertomuksemme syp:n pienasiakkaan sepon surulliseen ja ikävään tositarinaan

hän oli perheineen ruvennut syp:n asiakkaaksi jo 90-luvun alussa ulkomaisten luottojen myötä raha-asioista keskusteltiin pankinjohtajan opastuksella

kun markan erm-kytkennän yhteydessä ruvettiin puhumaan devalvaatiosta ehdotti pankkiasiantuntija terminointia eli luoton vakauttamista devalvaation varalta

syksyllä sitten vuonna 91 devalvaatiohuhut voimistuivat mutta nyt jostain kumman syystä uusi pankinjohtaja ei kannattanutkaan terminointia

devalvaatio kuitenkin tuli ja lasku sepolle lankesi valuuttakurssimuutoksesta


"Seppo". Kuva: Pertti Manninen.

Velka, vankeus vai armo? Pääkirjoitus. Sanomanetti 17.05.2001.

seppo siinä pähkäili ja ihmetteli että mistä tämä pankinjohtajan takinkääntö oikein johtui

siinä sitten selvisi että sepon velat oli kaikessa hiljaisuudessa siirretty toiseen pankkiin

suomen yhdyspankkiin perustettuun uuteen roskapankkiin ilmoittamatta

sepolle tuli tässä vaiheessa mieleen vanha talousrikollisten temppu siirretään vanhan yhtiön omaisuus ja varat uuteen yhtiöön ja jätetään vanhaan yhtiöön velat

samalla pidetään uudella yhtiöllä vanha nimi ulospäin silloin näyttää siltä että kaikki menee entisenlaisena eteenpäin

mutta mitä siis syp:ssä oli kaikessa hiljaisuudessa oikein tapahtunut

pankkitarkastusviraston ylijohtaja jorma aranko oli syksyllä 89 kirjoittanut luottamuksellisen muistion valtionvarainministeri erkki liikaselle

siinä luki muunmuassa luottovetoisen suhdannenousun hillinnässä käytettävät keinot samoinkuin taloudellisen kasvun laantuminenkin heikentävät näissä oloissa pankkien kannattavuutta velkaisten kotitalouksien velanhoitokykyä ja vakuuksien arvoa

seurauksena on noidankehä jota on vaikea katkaista

arangon näkökyky oli loistava

harva näki tuohon aikaan näin pitkälle ja selvästi

samoihin aikoihin suomen yhdyspankin tuore pääjohtaja ahti hirvonen alkoi selvittää pankin riskikeskittymiä sen seurauksena pankissa jarrua ei vielä paniikissa

riskiasteita kuitenkin alennettiin ja luotonannon kriteerejä kiristettiin mutta toimenpiteet eivät auttaneet

pankki oli matkalla kohti loppuaan

osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa

Kysymyksiä, jotka ovat jääneet vaille vastausta. 
Mihin ja kenen taskuihinsa rahat katosivat? 
Milloin huomattiin, että kansalaiset pistetään maksumiehiksi ja miten tämä tieto hyödynnettiin jos jollakin taholla ja tasolla. 
Paljonko tämä "iltalypsy" maksoi vielä lisää? Sanomanetti 18.11.1999.

jo vuotta ennen esko ahon pankkitukipäätöstä säätytalolla oli aleksanterinkadun vanhaan pankkisaliin kokoontunut suomen yhdyspankin arvovaltainen hallintoneuvosto

paikalla oli ilaskiveä ehnroothia björnbergiä pankin napamiehiä ja omistajia

johtokunnan jäsenet ahti hirvonen ja björn wahlroos lukivat madonlukuja ja johtivat puhetta

lopuksi esitettiin suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio

oli turvattava paikallaolijoiden ja muidenkin pankkien suuromistajien osakkeet ja omistukset

Kysymyksiä, jotka ovat jääneet vaille vastausta. 
Mihin ja kenen taskuihinsa rahat katosivat? 
Milloin huomattiin, että kansalaiset pistetään maksumiehiksi ja miten tämä tieto hyödynnettiin jos jollakin taholla ja tasolla. 
Paljonko tämä "iltalypsy" maksoi vielä lisää? Sanomanetti 18.11.1999.

vanhan ja kunnianarvoisen pankin yhtiöjärjestys muutettiin huomaamatta veronmaksajien silmien edessä

velkoja ja sitoumuksia siirrettiin vanhasta syp:stä pohjoismaiden yhdyspankki oy:lle joka kas kummaa muutti nimensä heinäkuussa vuonna 91 suomen yhdyspankiksi

vanha ja kunnianarvoisa entinen syp se muutettiin unitas oy:ksi

Kysymyksiä, jotka ovat jääneet vaille vastausta. 
Mihin ja kenen taskuihinsa rahat katosivat? 
Milloin huomattiin, että kansalaiset pistetään maksumiehiksi ja miten tämä tieto hyödynnettiin jos jollakin taholla ja tasolla. 
Paljonko tämä "iltalypsy" maksoi vielä lisää? Sanomanetti 18.11.1999.

uudelle yhtiölle roskapankki syp:lle jäivät sekkitilit myös yleiseen liikenteeseen lasketut velkakirjat sekä ulkomaiset että kotimaiset ne siirrettiin tälle susipankille

kysymys kuuluu antoivatko ulkomaiset velkakirjojen omistajat ja velkojat luvan siirroista roskapankki syp:lle

ilmoitettiinko siirroista suomalaisille tallettajille takaajille ja velallisille

tuskin muutenhan kymmeniä tuhansia velallisia ei olisi keskuudessamme

Kysymyksiä, jotka ovat jääneet vaille vastausta. 
Mihin ja kenen taskuihinsa rahat katosivat? 
Milloin huomattiin, että kansalaiset pistetään maksumiehiksi ja miten tämä tieto hyödynnettiin jos jollakin taholla ja tasolla. 
Paljonko tämä "iltalypsy" maksoi vielä lisää? Sanomanetti 18.11.1999.

miksi tällainen salainen operaatio tehtiin

heinäkuussa tehty nimenmuutos ja menettelytapa todistaa että kaikki haluttiin tehdä salassa niin veronmaksajilta pankin asiakkailta kuin valtiovallalta

Kysymyksiä, jotka ovat jääneet vaille vastausta. 
Mihin ja kenen taskuihinsa rahat katosivat? 
Milloin huomattiin, että kansalaiset pistetään maksumiehiksi ja miten tämä tieto hyödynnettiin jos jollakin taholla ja tasolla. 
Paljonko tämä "iltalypsy" maksoi vielä lisää? Sanomanetti 18.11.1999.

mutta annetaan syp:n silloisen pääjohtaja ahti hirvosen todistaa

ahti hirvonen

sehän ei liittynyt tähän pankkikriisiin millään tavalla vaan se oli sellainen pitemmän ajan suunnitelma sillon sillon tuota muutettiin silloisen yhdyspankin nimi liikepankki unitas oy:ksi

ja sitten perustettiin uusi liikepankki jolleka tää vanha nimi annettiin ja pankkitoiminta siirrettiin sille sille tuota uudelle yhdyspankille ja tästä tuli holding-yhtiö tälle tuota konsernille tästä liikepankki unitas oy:stä

ja sitten se seuraavana vuonna luopui liikepankkioikeuksistaan ja siitä tuli tavallinen yhtiö

ja näinollen sitten se ei tarvinnut enää hallintoneuvostoa vaan sille muodostettiin normaali ulkopuolinen hallitus

Kysymyksiä, jotka ovat jääneet vaille vastausta. 
Mihin ja kenen taskuihinsa rahat katosivat? 
Milloin huomattiin, että kansalaiset pistetään maksumiehiksi ja miten tämä tieto hyödynnettiin jos jollakin taholla ja tasolla. 
Paljonko tämä "iltalypsy" maksoi vielä lisää? Sanomanetti 18.11.1999.

seppo konttinen

niin miksi pankkitoiminta otettiin pois unitas oy:ltä hyvä kysymys

mutta ahti hirvonen ilmotettiinko tästä pelastusoperaatiosta nimenmuutoksesta ja yhtiöjärjestyksen muutoksista tallettajille velkojille ja velallisille

ahti hirvonen

juu hyvin tarkkaan hyvin tarkkaan sehän oli sehän oli tietysti viranomaiset valvo sitä ja kaikki kansainväliset velalliset niille niille meillä kiersi sillon harri holmén joka oli pankin johtokunnan jäsen kiersi ympäri maailmaa ja piti näitä kokouksia joissa joissa tuota ne jotka oli sijoittanut rahaa saivat selostukset tästä

eikä siitä kenellekään mitään vahinkoa tietenkään tullutkaan

sehän perusteellisesti informoitiin julkisuuteen joo onhan se pankin historiassa myöskin sehän oli nimenomaan kaa kaa se hyvin tarkkaan kerrottiin

Kysymyksiä, jotka ovat jääneet vaille vastausta. 
Mihin ja kenen taskuihinsa rahat katosivat? 
Milloin huomattiin, että kansalaiset pistetään maksumiehiksi ja miten tämä tieto hyödynnettiin jos jollakin taholla ja tasolla. 
Paljonko tämä "iltalypsy" maksoi vielä lisää? Sanomanetti 18.11.1999.

seppo konttinen

tässä tuota

ahti hirvonen

se oli tietysti aika monimutkainen operaatio moni ei ehkä ymmärtänyt sitä tai ei kiinnittänyt siihen huomiota sanotaan näin

eikä sillä ollut mitään teke ei ei sillä ollut kenellekään mitään haitallisia vaikutuksia

Kysymyksiä, jotka ovat jääneet vaille vastausta. 
Mihin ja kenen taskuihinsa rahat katosivat? 
Milloin huomattiin, että kansalaiset pistetään maksumiehiksi ja miten tämä tieto hyödynnettiin jos jollakin taholla ja tasolla. 
Paljonko tämä "iltalypsy" maksoi vielä lisää? Sanomanetti 18.11.1999.

seppo konttinen

valtio siis antoi tukea tälle uudelle perustetulle pankille

ahti hirvonen

joo o hetkinen vaan mitenkähän se nyt oikein oli kyll mä luulen että se anto sille sille tuota noin niin unitas kyllä se oli unitas oy joka se ne rahat sai siitä

Kysymyksiä, jotka ovat jääneet vaille vastausta. 
Mihin ja kenen taskuihinsa rahat katosivat? 
Milloin huomattiin, että kansalaiset pistetään maksumiehiksi ja miten tämä tieto hyödynnettiin jos jollakin taholla ja tasolla. 
Paljonko tämä "iltalypsy" maksoi vielä lisää? Sanomanetti 18.11.1999.

seppo konttinen

kyllä se ei ollut se oli suomen yhdyspankki

ahti hirvonen

no jaa ehkä se voi olla joo mutt ei sillä ollut mitään merkitystä joo kyllä

Kysymyksiä, jotka ovat jääneet vaille vastausta. 
Mihin ja kenen taskuihinsa rahat katosivat? 
Milloin huomattiin, että kansalaiset pistetään maksumiehiksi ja miten tämä tieto hyödynnettiin jos jollakin taholla ja tasolla. 
Paljonko tämä "iltalypsy" maksoi vielä lisää? Sanomanetti 18.11.1999.

seppo konttinen

eli

ahti hirvonen

ja pää pääomaa vastaavasti joo ei siinä siinä ei oo mitään semmosta joka siinä ei oo mitään hämärää se oli kaikki täysin viranomaisten suostumuksella

ja suorastaan sillon muistan kun käytiin kertomassa suomen pankissa ja pankkitarkastusvirastossa niin pitivät sitä erittäin hyvänä

Kysymyksiä, jotka ovat jääneet vaille vastausta. 
Mihin ja kenen taskuihinsa rahat katosivat? 
Milloin huomattiin, että kansalaiset pistetään maksumiehiksi ja miten tämä tieto hyödynnettiin jos jollakin taholla ja tasolla. 
Paljonko tämä "iltalypsy" maksoi vielä lisää? Sanomanetti 18.11.1999.

seppo konttinen

pelastettiinko tällä operaatiolla vanhojen omistajien rahat ja varallisuus

Tukea se on takaisinmaksettukin tuki. MATTI EKLUND Helsinki Kauppalehti tiistaina 7.12.1999. Mielipide. Sanomanetti 09.12.1999.

ahti hirvonen

siis missään tapauksessa valtiolle ei tullu siitä penninkään vahinkoa se on ihan varma

ei sillä mitään omistajia pelastettu mutta unitas omisti sen pankin kokonaan

Kysymyksiä, jotka ovat jääneet vaille vastausta. 
Mihin ja kenen taskuihinsa rahat katosivat? 
Milloin huomattiin, että kansalaiset pistetään maksumiehiksi ja miten tämä tieto hyödynnettiin jos jollakin taholla ja tasolla. 
Paljonko tämä "iltalypsy" maksoi vielä lisää? Sanomanetti 18.11.1999.

seppo konttinen

niin

ahti hirvonen

jos jos sä etsit tämmöstä tässä jotakin hämärää niin lopetetaan tää keskustelu tähän

mä oon sataprosenttisen varma ett siinä ei ollut pienintäkään hämärää

pankkia ei tällä mitenkään pelastettu sii sillä ei olis ollu mitään vaikutusta vaikka se ois jatkanut ennallaankin

Kysymyksiä, jotka ovat jääneet vaille vastausta. 
Mihin ja kenen taskuihinsa rahat katosivat? 
Milloin huomattiin, että kansalaiset pistetään maksumiehiksi ja miten tämä tieto hyödynnettiin jos jollakin taholla ja tasolla. 
Paljonko tämä "iltalypsy" maksoi vielä lisää? Sanomanetti 18.11.1999.

seppo konttinen

joo no kiitoksia haastattelusta

ahti hirvonen

joo

Kysymyksiä, jotka ovat jääneet vaille vastausta. 
Mihin ja kenen taskuihinsa rahat katosivat? 
Milloin huomattiin, että kansalaiset pistetään maksumiehiksi ja miten tämä tieto hyödynnettiin jos jollakin taholla ja tasolla. 
Paljonko tämä "iltalypsy" maksoi vielä lisää? Sanomanetti 18.11.1999.

seppo konttinen

syp:n pääjohtaja ahti hirvonen käsi sydämellä jos asiassa ei kerran ollut mitään hämärää miksi syp sitten perustettiin samannimisenä uudelleen

en ymmärrä


"Seppo". Kuva: Pertti Manninen.

nyt oli siis olemassa kaksi pankkia mutta minkälaista omaisuutta uuteen roskapankki syp:hen oikein siirrettiin

vanhasta syp:stä siirrettiin apportio-omaisuutena varallisuutta talletuksia velkoja ja niiden takauksia

jopa suomen pankin talletuksia siirrettiin roskapankkiin siunattiinko sielläkin tämä käsittämätön operaatio niinkuin hirvonen tuossa aiemmin vakuutti

Kysymyksiä, jotka ovat jääneet vaille vastausta. 
Mihin ja kenen taskuihinsa rahat katosivat? 
Milloin huomattiin, että kansalaiset pistetään maksumiehiksi ja miten tämä tieto hyödynnettiin jos jollakin taholla ja tasolla. 
Paljonko tämä "iltalypsy" maksoi vielä lisää? Sanomanetti 18.11.1999.

vanhalle syp:lle eli siis uuden nimen saaneelle unitas oy:lle jätettiin hetkeksi liikepankkistatus niinkuin hirvonen sanoi

vaikka ei 19 hengen työvoimalla mitään pankkitoimintaa voitukaan pyörittää ja niin liikepankkistatustuksesta luovuttiinkin jo syyskuussa 92

näin oli itse asiassa pakko tehdä koska veronmaksajien pääomalainaa voitiin maksaa vain pankkitoimintaa harjoittavalle yhtiölle eli siis roskapankki syp:lle

vaarana oli että pääomalaina olisi mennyt rikkaalle emopankki unitakselle

Kysymyksiä, jotka ovat jääneet vaille vastausta. 
Mihin ja kenen taskuihinsa rahat katosivat? 
Milloin huomattiin, että kansalaiset pistetään maksumiehiksi ja miten tämä tieto hyödynnettiin jos jollakin taholla ja tasolla. 
Paljonko tämä "iltalypsy" maksoi vielä lisää? Sanomanetti 18.11.1999.

unitaksen vuosikertomus paljastaa hirvosen ja wahlroosin tarkoituksena olleen pelastaa vanhat osakkeenomistajat ja työntää kaikki roskat roskapankki syp:lle joka myös teki valtion kanssa kaikki sitoumukset

myös siis tuon pankkitukisitoumuksen

Kysymyksiä, jotka ovat jääneet vaille vastausta. 
Mihin ja kenen taskuihinsa rahat katosivat? 
Milloin huomattiin, että kansalaiset pistetään maksumiehiksi ja miten tämä tieto hyödynnettiin jos jollakin taholla ja tasolla. 
Paljonko tämä "iltalypsy" maksoi vielä lisää? Sanomanetti 18.11.1999.

valtiovarainministeri ja virkamiesjohto siunasi pankin nimenmuutoksen ja yhtiöjärjestyksen muutoksen

ja talletuspankkistatus hyväksyttiin kädenkäänteessä

kannuksen entinen elinkeinoasiamies ja pienyrittäjä riihimäeltä tekivät pääomasijoituksen roskapankki syp:n kanssa

sitoumus oli jopa vakuudeton

rahan saajana oli siis kerrattakoon vuotta aikaisemmin perustettu roskapankki jonka pääomat olivat sitä sun tätä

"Esko Aho pankkikriisiin uponneista 50 miljardista: Toista linjaa ei ollut."  Ilta-Sanomat 16.11.1999.  Sanomanetti 18.11.1999. "Norjassa kriisissä olivat liikepankit. Valtio otti ne haltuunsa. Sijoittajat menettivät rahansa." Ilta-Sanomat 16.11.1999.  Sanomanetti 18.11.1999.  "Ruotsissa päästiin ainakin kuiville. Norjassa valtio on jo tähän mennessä voittanut. Ja lisää tuottoa on odotettavissa. Siellä valtio otti tukensa vastikkeeksi sumeilematta omistusta pankeista."  Kaleva 18.11.1999 Sanomanetti 18.11.1999. 

valtion herroja vietiin näin rätti silmillä roskapankin pelastajaksi

sitä todistaa pankkitukisopimuksen ehto jossa puhutaan pääomasijoituksen vaihtamisesta pankin osakkeisiin eli sanatarkasti näin

pankkitukisopimus, lukijana seppo konttinen

vaihdettaessa pääomasijoitusta pankin osakkeisiin vaihtosuhteena on pidettävä osakkeen nimellisarvoa tai sitä korkeampaa markkina-arvoa joka saadaan kun lasketaan vaihtovaatimuksen esittämistä edeltävän kahden kuukauden aikana julkisessa kaupankäynnissä osakkeesta maksettujen hintojen kaupankäyntimäärällä painotettu keskiarvo

"Esko Aho pankkikriisiin uponneista 50 miljardista: Toista linjaa ei ollut."  Ilta-Sanomat 16.11.1999.  Sanomanetti 18.11.1999. "Norjassa kriisissä olivat liikepankit. Valtio otti ne haltuunsa. Sijoittajat menettivät rahansa." Ilta-Sanomat 16.11.1999.  Sanomanetti 18.11.1999.  "Ruotsissa päästiin ainakin kuiville. Norjassa valtio on jo tähän mennessä voittanut. Ja lisää tuottoa on odotettavissa. Siellä valtio otti tukensa vastikkeeksi sumeilematta omistusta pankeista."  Kaleva 18.11.1999 Sanomanetti 18.11.1999. 

seppo konttinen

kapulakieltä mutta tästä paljastuu se että valtion edustajat luulivat että roskapankki syp:n osakkeita noteerataan pörssissä

niitä ei siellä koskaan noteerattu ei julkisessa kaupankäynnissä

uskomaton moka

ja vielä uskomattomammaksi asian tekee se että vajaan parin miljardin pankkituella valtio olisi voinut ostaa lähes kokonaan emopankki unitaksen

uskomatonta

"Esko Aho pankkikriisiin uponneista 50 miljardista: Toista linjaa ei ollut."  Ilta-Sanomat 16.11.1999.  Sanomanetti 18.11.1999. "Norjassa kriisissä olivat liikepankit. Valtio otti ne haltuunsa. Sijoittajat menettivät rahansa." Ilta-Sanomat 16.11.1999.  Sanomanetti 18.11.1999.  "Ruotsissa päästiin ainakin kuiville. Norjassa valtio on jo tähän mennessä voittanut. Ja lisää tuottoa on odotettavissa. Siellä valtio otti tukensa vastikkeeksi sumeilematta omistusta pankeista."  Kaleva 18.11.1999 Sanomanetti 18.11.1999. 

professori matti rudanko helsingin kauppakorkeakoulusta  kun pankkikriisi oli pahimmillaan niin ihmiset rupesivat tiedustelemaan sitä että mitkä ovat velallisen ja takaajan ja toisaalta tallettajien oikeudet

jos lähdetään ensiksi siitä että mitkä ovat tallettajien oikeudet noin yleensä

matti rudanko

tallettajahan on tehnyt sopimuksen  pankin kanssa siitä että hän on antanut ei oikeastaan niinku talletuksena vaan velaksi pankille summan rahaa siinä tarkoituksessa että hän tästä sijoituksena hyötyy tilille maksettavan koron ja toisaalta että rahat ovat siellä tallessa käytettävissä silloin kun niitä tarvitaan tiliehtojen mukaan tietysti

ja toisaalta pankki on sitoutunut rahoja hoitamaan sellaisena sijoituksena jonka ehdot on määritelty siinä tilisopimuksessa


"Seppo". Kuva: Pertti Manninen.

seppo konttinen

entäs jos pankki sitten siirtää tämän talletuksen toiselle uudelle osakeyhtiölle

matti rudanko

siinä tilanne riippuu tietysti näistä sopimusehdoista mutta lähtökohta ja minimisuojahan on se että tämän tallettajan asema siinä sopimussuhteessa ei saa huonontua tämmösen muutoksen johdosta

seppo konttinen

kai tästä on ilmoitettava tallettajille

matti rudanko

kyllä siitä on ilmoitettava nyt on tosin tilanne sellainen että mitään yksityiskohtaisia lain normeja ei oo jossa näin sanotaan mutta hyvä pankkitapa ja sopimusoikeudelliset periaatteet ilman muuta tämmösen velvollisuuden asettavat

seppo konttinen

no puhutaan sitten velallisen oikeuksista ja velvollisuuksista mitkä ne ovat noin yleisesti ottaen professori rudanko

matti rudanko

velallisen päävelvollisuutena on tietysti maksaa velan korot ja pääoma maksusuunnitelman mukaan eräpäivinä siinä kai on ytimekäs vastaus tähän kysymykseen


"Seppo". Kuva: Pertti Manninen.

seppo konttinen

entä sitten jos tämän velallisen asema muuttuu ettänämä velat siirretään johonkin muualle esimerkiksi toiseen pankkiin

matti rudanko

ei nämä velvollisuudet ja oikeudet mitä velallisella sopimussuhteessa on niin tällasessa nimenomaan pankkisuhteessa muutu

seppo konttinen

pitääkö tästä ilmoittaa pankin asiakkaalle

matti rudanko

kyllä pitää

seppo konttinen

no sitten takaajan asema pitääkö takauksesta jos se muuttuu toiseen pankkiin tämä velka niin pitääkö tästä ilmoittaa takaajalle

matti rudanko

kyllä takaaja on tässä suhteessa ihan samassa asemassa kuin velallinen kyllä pitää ilmoittaa

tämähän on erityisen selvää niin sanotussa omavelkaisessa takauksessa missä velkoja voi vaatia heti eräpäivänä tätä velkaa myös takaajalta


"Seppo". Kuva: Pertti Manninen.

seppo konttinen

onko teillä tiedossa tällaisia tapauksia että näin olisi käynyt suomen maassa

matti rudanko

ihan yksityiskohtaisia tapauksia ei ole tiedossa mutta tuolta velallisten kentältä sen suuntaisia viestejä tulee että tällaista hyvää pankkitapaa ei aina olisi ihan tarkkaan noudatettu

seppo konttinen

niin esimerkiksi suomen yhdyspankki samannimisenä perustettiin eli oli kaksi pankkia toiseen siirrettiin nämä velat ja vastuut ja toiseen sitten jotkut sanovat hyvä omaisuus

ulospäin näytti siltä että mitään ei olisi tapahtunut koska nimi säilyi entisenä mitäs mieltä te olette tällasesta toiminnasta

matti rudanko

jos sitä katsoo ihan tämän velallisen oikeussuojan kannalta niin asiahan olisi ollut kunnossa jos velallisen tai sanotaan takaajan asema olis säilynyt ennallaan

mutta nythän näihin on liittynyt selviä ongelmia on esimerkiksi tullut viestejä tilanteissa joissa velallinen tai takaaja väittää joutuneensa maksamaan kahteen kertaan sellaisia eriä jotka joko hänen toimestaan tai jonkun toisen toimesta on jo maksettu

samoin siis ylipäänsä epätietoisuutta on ollut siitä kuka on velkoja ja mikä on tilanne tässä velkasuhteessa saldot ja tämmöset on voinut olla epäselviä


"Seppo". Kuva: Pertti Manninen.

seppo konttinen

niin kesällä 91 tuskin kukaan tiesi että yhdyspankki muutti nimensä suomen yhdyspankki muutti nimensä

osakeyhtiö muuttui mutta nimi säilyi samana että ulospäin tästä operaatiosta tuskin kukaan ties kukaan muu kuin pankin johto

Kysymyksiä, jotka ovat jääneet vaille vastausta. 
Mihin ja kenen taskuihinsa rahat katosivat? 
Milloin huomattiin, että kansalaiset pistetään maksumiehiksi ja miten tämä tieto hyödynnettiin jos jollakin taholla ja tasolla. 
Paljonko tämä "iltalypsy" maksoi vielä lisää? Sanomanetti 18.11.1999.

tämä pankkiherrojen kuppaus

se hipoo täydellisyyttä

ensin sumutettiin pankin pienasiakkaita ja sitten pelastettiin suuri raha omistajineen operaatio roskapankilla

tämä tiesi usein pankin tunnollisten pienasiakkaiden joutumista ikuisiksi ajoiksi pankkivangeiksi

Kysymyksiä, jotka ovat jääneet vaille vastausta. 
Mihin ja kenen taskuihinsa rahat katosivat? 
Milloin huomattiin, että kansalaiset pistetään maksumiehiksi ja miten tämä tieto hyödynnettiin jos jollakin taholla ja tasolla. 
Paljonko tämä "iltalypsy" maksoi vielä lisää? Sanomanetti 18.11.1999.
olisiko jo aika armahtaa vai mitä hirvonen ja wahlroos käsi raamatulla
"Seppo". Kuva: Pertti Manninen.

mitä se nuori pääministeri aho sanoikaan säätytalolla

virheitä tehneet pankinjohtajat on asetettava vastuuseen ja heidän palkkojaan on alennettava

Lue myös! "Postipankin nokkelat kauppamiehet tekivät satojen ja satojen miljoonien optiokauppatappioita viitisen vuotta sitten New Yorkissa: Pikkukauppiaiden diilaukset johtivat myöhemmin pääjohtaja Seppo Lindblomin ja toimitusjohtaja Matti Niemen eroon." Iltasanomat 26.10.1999. Sanomanetti 28.10.1999. "Kyllähän Lindblom itsekin sai lähteä vaikka hiukan myöhemmin kun pankin USA-tappiot kävivät sietämättömän suuriksi ja niihin liittyi iljettävä epäonnistunut salailu-operaatio, jonka vuoksi pääjohtaja olisi pitänyt erottaa paljon aikaisemmin."  Sanomanetti 18.11.1999. 
TALOUSARVION TOIMITTAJA OLI SEPPO KONTTINEN

siitä mistä voi puhua-ohjelmassa kerrotaan kuinka hullu apina kesytetään filosofisilla harjoituksilla

tamperelainen filosofi yhteiskuntatieteiden tohtori timo klemola on jo vuosia harjoittanut zeniläistä filosofiaa

tässä tuhansia vuosia vanhassa itämaisessa ajattelussa filosofia ymmärretään ruumiinharjoitukseksi toisin kuin lännessä jossa filosofia tapahtuu päässä

seuraavan 25 minuutin ajan timo klemola selvittää kuinka mieli saadaan tyyntymään filosofisilla harjoituksilla

ohjelman lomassa kuullaan jukka mikkolan lukemia zen-runoja toimittaja on liisa vihmanen

Yle. Radio perjantaina 14.05.2004. Nauhalta kuunnellut Pertti Manninen.

Alkupreräinen sivu:
http://www.sanomanetti.fi/2004/05/20/pankkivankituki.htm

Lue myös! 
Velka, vankeus vai armo? Pääkirjoitus. Sanomanetti 17.05.2001.

Kuinka velallinen pääsi pankkivankeusta sopimukseen pankin kanssa, mutta joutui osille tulleen asianajaja (xxxxx xxxxxxx)  vangiksi pankin virkailijan (xxxxx xxxa) myötävaikutuksella asian hoidon ja sitten oikeudenkäynneissä todistajan muistamattomuuden takia. Pankki oli luvannut tehdä sopimuksen niin, ettei siitä tulisi velalliselle mitään kuluja. Asianajajan tyytymättömyys maksuttomasta oikeudenkäynnistä saamaansa korvaukseen johti kuitenkin siis uuteen vankeuteen!
Sanomanetti.fi 06.05.2004!

Lisää luettavaa alla olevalla Sanomanetin omalla haulla!


Kesän hyvä teko - Opeta lapsi uimaan! Lue!

"Tätä eri totuuksien kannattavuuden puntarointia helpottaa hyväksi koettu muistisääntö "jos etuus on todellista, totuus on edullista"." Bisquit Seppo Ahti tänään torstaina 2009-05-28 Ilta-Sanomissa. "Tosipaikan edessä".


Sanomanetti torstaina 20. toukokuuta 2004.

"Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa.


Jo vuotta ennen Esko Ahon pankkitukipäätöstä säätytalolla oli Aleksanterinkadun vanhaan pankkisaliin kokoontunut Suomen Yhdyspankin arvovaltainen hallintoneuvosto. Paikalla oli ilaskiveä ehnroothia björnbergiä pankin napamiehiä ja omistajia. Johtokunnan jäsenet Ahti Hirvonen ja Björn Wahlroos lukivat madonlukuja ja johtivat puhetta.  Lopuksi esitettiin Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, oli turvattava paikallaolijoiden ja muidenkin pankkien suuromistajien osakkeet ja omistukset.  Vanhan ja kunnianarvoisen pankin yhtiöjärjestys muutettiin huomaamatta veronmaksajien silmien edessä. Velkoja ja sitoumuksia siirrettiin vanhasta SYP:stä Pohjoismaiden Yhdyspankki Oy:lle,  joka kas kummaa muutti nimensä heinäkuussa vuonna 91 Suomen Yhdyspankiksi. Vanha ja kunnianarvoisa entinen SYP se muutettiin Unitas Oy:ksi. 
Uudelle yhtiölle roskapankki SYP:lle jäivät sekkitilit myös yleiseen liikenteeseen lasketut velkakirjat, sekä ulkomaiset että kotimaiset, ne siirrettiin tälle susipankille."
Seppo Konttinen
Ylen Talousarvio-lähetyksessä perjantaina 14.05.2004. Ohjelman nimi oli Pankkivangit.


Sanomadigi.fi - 2009-09-19 / 2010-08-19 - Kerrankin herrat hereillä - 60-vuotias Matti Inha - Syntymäpäivähaastattelu - Keskisuomalainen. Lauantaina 2009-09-19. Pekka Alarotu - SYP Markku Pohjola, KOP Eino Halonen, osuuspankkiTaisto Joensuu, Postipankki Matti Inha - Esko Aho. Iiri Viinanen. Mauno Koivisto - Säästöpankit, Säästöpankki. Matti Inhan 50-vuotishaastattelua! Helsingin Sanomat. Martta Nieminen - Pankkipilkkojan syntymäpäivähaastattelu voittaa kaikki jännärit! Totisinta totta Suomessa 1993! Sanomanetti - Pankkitukirahat valuvat Ruotsiin! Sanomanetti - Lasse Kangas - sanomalehtimies ja tutkija 50-vuotias. Keskisuomalainen torstaina 11.07.2002 - Viikon kuva: "Pankkikonttorin karu kohtalo" - Jatkoa. Pankkiasiaa: Markku Pohjola- Matti Inha - Brax: Oikeusvaltio voi hyvin. - Laina-asiakkaan taakka kasvaa. Etelä-Suomen Sanomat. Lahdessa torstaina 18. syyskuuta 2008. Tuija Brax. Heikki Hakaka. ESS-työryhmä - Pääkirjoitus: Pankit eivät ota riskejä asuntolainoissa. 30. toukokuuta 2002. sanomanetti.fi. Pertti Manninen. "Koska pankit eivät anna lainoja, joiden vakuudeksi riittäisi annettu pantti, voi kysyä onko valtio suojellut kansalaisiaan tarpeeksi?" - TALOUSARVIO. YLE. Radio perjantaina 14.05.2004. NYT TALOUSARVIO JONKA TOIMITTAJANA ON SEPPO KONTTINEN. Pankkivankituki - Ahti Hirvonen. Bror Wahlroos. Björn Wahkroos. Esko Aho. Iiro Viinanen, Sirkka Hämäläinen. Ritva Anttonen. - Unitas Oy- Pohjoismaiden Yhdyspankki Oy - Harri Holmén. MATTI EKLUND. Matti Rudanko. Seppo Lindblom. Matti Niemi. - Kuva. Velallisia kulkemassa riisuttuina pankin oven ohi. Pertti Manninen. - Alkuperäisem aineiston lisäksi lKirjoituksia ja kuvia vuonna 1999 aloittaneesta Sanomanetti/Sanomanetti-sivustosta, jolloin myös sivun numerointi säilyy muuttumattomana. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: sanomanetti @hotmail.com. - Sivun päiväys: Lauantai 2009-09-19. - Valmistus: Torstai 2010-08-19, nettiin 2010-08-19, linkkejä 2010-08-19.- Tämän sivun numero: Sanomadigi.fi numero 1 - Sanomanetti - Nettisanomat - 12.fi - Sanomatori -

Edellinen - Seuraava
vanhin
 
aloitus




Lauantai

2009-09-19


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

sanomadigi.fi
n:o 1

Torstai
2010-08-19
Edellinen - Seuraava - Linkki jokaiseen! - Ilmoita ilmaiseksi! - 101 ilmoitusta!

Sivun alkuun!



Keskisuomalainen. Tänään. Lauantaina 2009-09-19.
Kerrankin herrat hereillä.

"Kerrankin herrat hereillä

EU:n esitys asuntolainojen vakuusosuuksien alentamisesta tietäisi lainojen kallistumista, Hypoteekkiyhdistyksen Matti Inha sanoo.

60-vuotias Matti Inha
...
Nykyinen tehtävä: Suomen Hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtaja 1.2-2002-.
Postipankissa 1972 alkaen: ...
...
Postipankin toimimies
... mutta uransa toiminnallisella huipulla hän lienee ollut Postipankissa 1993. Tällöin hän toimi pankin pääneuvottelijana Säästöpankki Suomen jaossa.

- Työ kesti vuoden. Se pysyi täysin salassa, koska siitä tiesivät vain pankkien pääjohtajat ja neljä pääneuvottelijaa, SYP:n Markku Pohjola, KOP:n Eino Halonen, osuuspankkien Taisto Joensuu ja minä. Pankkien johtokunnat olivat täysin ulkona.

- Pääministeri Esko Aho ja valtiovarainministeri Iiro Viinanen ei uskonut, että pankit pääsisivät sopimukseen 660 säästöpankin konttorin ostamisesta. Me sanoimme, että ilmoittakaa vain päivä, niin tulee paperi, jossa yksikään kohta ei muutu.

Presidentti Mauno Koivisto antoi niihin aikoihin Keskisuomalaiselle haastattelun, että säästöpankit joutavat nyt mennä. Sen on arveltu vauhdittaneen ratkaisua.

- Ei Koiviston pohdinta meidän työhömme vaikuttanut. Sen sijaan Säästöpankki Suomen toimitusjohtaja Paavo Prepula yritti siihen aikaan taitavana lobbarina vakuuttaa, että he pärjäävät.

Postipankin markkinaosuuden ratkaisu nosti kymmenestä viiteentoista prosenttiin. …”

Keskisuomalainen. Tänään. Lauantaina 2009-09-19. "Kerrankin herrat hereillä
Pekka Alarotu HELSINKI. Kuva: Markku Ojala.

Lainaus loppuu.

Sivun alkuun!

 

2012-05-10: Sivustolta on poistettu Keski-Suomen käräjäoikeuden 24.1.2012 antaman kunnianloukkausta koskevan tuomion 12/230 R11/268 johdosta tuomiossa mainittujen henkilöiden asianosaistiedot rikoksentekoajalta 6.5.2007 - 18.1.2012. Tuomio luettavissa osoitteessa: http://www.n3.fi/tuomiot/keskisuomiko20120124/etusivu.htm