2012

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta1999
100 742
101 ilmoitusta

Ilmoita ilmaiseksi!

Maanantai 2012-04-09, Pääsiäinen
Nettisanomat N:o 1358 - Edellinen - Seuraava - Linkki jokaiseen! - Etsi! - Yhteys - Viikkosanomat-blogi -
MEMPHIS KUVA LUMEN SURMA KUVA SUUDELMA KUVA TUULTA PÄIN KUVA JOHTAJA KUVA NATSIVALTIO KUVAT KAJ BREMER VIDEO


HARHAKUVIA


"Sateen jälkeen."

Keski-Suomi. Jyväskylä. Asemakatu. Torstai 2012-04-05 17:10. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!

Jyväskylän lyseo tulee säilyttää

VETOOMUS JYVÄSKYLÄN PÄÄTTÄJILLE JYVÄSKYLÄN LYSEON LUKION SÄILYTTÄMISEKSI

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä kaavailee Jyväskylän Lyseon lukion lakkauttamista joko kokonaan tai toiminnan siirtämistä toiseen kiinteistöön. Säästöjä haetaan keskittämällä opetusta valtaviin yksiköihin pohtimatta lainkaan sitä, mitä vaikutuksia tällä on opetustyöhön, oppimistuloksiin tai opiskelijoiden ja opetushenkilöstön hyvinvointiin.

Jyväskylän Lyseo on maailman vanhin suomenkielinen oppikoulu ja merkittävä osa Suomen sivistys- ja kulttuurihistoriaa. Lyseo on kasvattanut runsaan 150-vuotisen historiansa aikana lukuisia suomalaisen yhteiskunnan vaikuttajia. Lyseo on ollut aina tunnettu poikkeuksellisen voimakkaasta yhteishengestä, kannustavasta, innostavasta ja yksilöä kunnioittavasta ilmapiiristään. Tätä menneiden sukupolvien luomaa arvokasta perintöä ei saa heittää hukkaan. Lyseossa on tehty laadukasta työtä: ylioppilaskirjoitusten tuloksissa Jyväskylän Lyseo on ollut jatkuvasti maan lukioiden kärjessä.

Lyseon henki elää vanhassa Lyseo-talossa. Vanha koulurakennus on olennainen osa suomalaista kulttuuriperintöä ja muodostaa opiskelijoiden kanssa erottamattoman kokonaisuuden. Vanha koulurakennus tulee peruskorjata ja sen tulee säilyä opetuskäytössä myös remontin jälkeen.

Me allekirjoittaneet vetoamme päättäjiin Jyväskylän Lyseon lukion säilyttämiseksi ja opetuksen jatkamiseksi nykyisellä paikalla.

http://www.adressit.com/jyvaskylan_lyseo_tulee_sailyttaa
- 2012-04-09: Allekirjoitukset (2 964) - Kommentit (172).


thailand.fi
phuket.fi

patong.fi

flyingfinn.info

midnightsun
restaurant.info


Patong
Ravintola


Patong Sauna ja kabinetti


Patong Majatalo-Huoneistot


Patong
Mopot ja auto


Flying Finn
Vene-Kalastus


Vuokrattava Talo-
Huvila
Thalangissa

Midnight Sun Restaurant Facebookissa!


Caj Bremer - valokuvia 15.4.2012 saakka. Yleisöopastus näyttelyyn

Aika: Pe 13.4. klo 16
Paikka: Keski-Suomen museo. Jyväskylä. Alvar Aallon katu 7.
Esittelijänä museologi Henna Keski-Mäenpää.

Akateemikko Caj Bremer (s. 1929) toimi lehtikuvaajana 1950-luvun alusta 1990-luvulle. Uransa aikana hän kiersi koti- ja ulkomailla kuvaten niin syrjäseutujen puutteenalaista elämää kuin vauraan julkisuuden ilmiöitä. Bremerin pitkään uraan pohjautuva valokuvanäyttely on koostettu moniaalle suuntautuneiden kuvausmatkojen parhaista otoksista ja sen keskeinen kuvauksen kohde on ihminen ja hänen miljöönsä. Retrospektiivisessä näyttelyssä on esillä reilut 150 kuvaa, joista vanhimmat on otettu 1950-luvun alussa ja tuoreimmat viime vuonna. Näyttelyllä on yhtymäkohtia myös keskisuomalaisiin kuvauskohteisiin. Aiemmin näyttely on ollut esillä muun muassa Ateneumin taidemuseossa.

Perjantaisin museoon ja opastuksiin vapaa pääsy. http://www.jyvaskyla.fi/keskisuomenmuseo/


Valokuvaaja, akateemikko Caj Bremer esittelee näyttelyään Keski-Suomen museossa Jyväskylässä sunnuntaina 2012-03-25. Kuvia ja 40 minuuttia videokuvaa.


Videot YOUTUBESSA. "Kun huomasin, että stooria on saatava mukaan niin paljon kuin mahdollista, painoin 100:n pokkarikameran REC-nappia ensimmäistä kertaa ja tiesin ettei akku riitä ihan loppuun asti. Loput yritin mobivideolla, mutta ääni jäi tallentumatta! Pertti Manninen.
http://www.youtube.com/watch?v=zJwobSoO5V8 (Prologi, 2 min)
http://www.youtube.com/watch?v=Y7PiJevrpv4 (Alkuosa, mm. Jyväskylän suurajot ja Kaksi tyttöä tuulessa laivan kannella, 10 min)
http://youtu.be/ZWUA0pPhLgw (Keskiosa, mm. Häät, Tanssiat, Suru, Urho Kekkonen, Murhakäräjät, Merkkimiehiä, Iranin maanjäristys. 30 min)

Noin 20 minuuttia uupuu, kuvia ja muistikuvia tulossa. Nettisanomat. Kuvat: Pertti Manninen.

Prologi: Valokuvaaja Caj Bremer kertoo kuvistaan (50-luvun puolivälistä 70-luvulle) näyttelyssään Jyväskylässä Keski-Suomen museossa sunnuntaina 2012-03-25 klo 15. Näyttely sisälsi lähes kaiken materiaalin, joka oli esillä Helsingin Ateneumissa paria vuotta aikaisemmin. Videolle tarttui esittelystä n. 70 % alusta. Tämä on Prologi ja kaksi muuta ovat sitten "Alkuosa" (10 min.) ja "Keskiosa" (30 min.).
Sivulla on myös kuvia puuttuvasta osuudesta. Caj Bremer 1.
Alkuosa: Valokuvaaja Caj Bremer esittelee näyttelyään. Tässä osassa mm. "Kaksi nuorta naista illan hämärässä hiukset heilahdellen tuulessa laivan peräkannella Laatokalla 1970". Caj Bremer 2.
Keskiosa: Valokuvaaja, akateemikko Caj Bremer esittelee näyttelyään Keski-Suomen museossa Jyväskylässä sunnuntaina 2012-03-25. Mm. Allan Hagert, Tuula Saarto, Urho Kekkonen (Napoleon), Martti Talvela, Aino Sibelius, Alli Paasikivi, Paavo Haavikko ja Stalin, Heinäveden murhien käräjäoikeudenkäynti, Köyhyys savupirtissä, Paalasmaan hukkumiset, Pelimanni ja Lohjan tanssit, Suomen Elvis Presley-kilpailun kakkonen. Caj Bremer 3. (Lisäys 2012-03-29).

Noin 20 minuuttia uupuu, kuvia ja muistikuvia tulossa.


Arkisto 2009. Pääsiäinen.

Nettisanomat sunnuntaina 2009-04-12. Blogi-pääkirjoitus.

Pääsiäinen, sunnuntai 2009-04-12 klo 14:40.

Matteuksen evankeliumi, Pasolinin, voisi tulla joka pääsiäinen tv:stä, kanaviahan on vaikka muille jakaa. Ei tule mutta tuli Johanneksen evankeliumi FST5:stä, mutta kun se sai vain yhden tähden se jäi katselematta ja tulihan ilmeisesti samaan aikaan Suuri Illuusio, Renoirin filmi vuodelta 1937. Kuvia Matteuksen evankeliumista. Katso!

Tässä joku päivä sitten oli uutinen eestiläisestä, virolaisesta, elokuvasta, joka kertoi siitä kuinka Suomen tv sai aikaan vallankumouksen ja Viron irtautumisen Neuvostoliitosta. Tässä uutisessa, jonka kaivan esille vielä, joku virolainen kertoi juuri siitä kuinka hän vavahtui nähdessään Matteuksen evankeliumin.

Jääkiekko, nyt jo hiukan voi puhua urheilusta, siis liigajääkiekossa, kun sarja on avattu, Sehän oli suljettu jopa 9 vuotta (?), kuitenkin hävyttömän kauan. Tämä mafia on saanut jatkua tietenkin monessa suojeluksessa, mutta osaltaan siihen on syypää myös Sanoma Oyj, joka omistaa Jokereita, jota Harkimo lypsää taitavasti. Tamminen on oikeassa siinä, ainakin, että on hävytöntä antaa liigajoukkueelle kotietu, sehän olisi pitänyt arpoa, ja toinen poskettomuus on siinä, että jos ei nyt liigan viimeinen suoraan putoaisi, mikä olisi parasta erilaisten tuomarispekulointien välttämiseksi niin ainakin liigan viimeinen saisi karsia, ettei kävisi jopa niin, että Mestiksen mestaria vastassa taktikoitaisiin joku liigan keskikastin joukkue, niinkuin nyt kävi.

Toinen juttu on edelleen, se miksi Urheilukanava (Sanoma Oyj) ei näyttänyt kuin viimeisen karsintaottelun, kuusi jäi siis näkemättä, joten kansalaiset eivät voi olla varmoja oliko kyseessä lieviä ovelia mutta ratkaisevia tuomarityöskentelyjä. Ilma on puhdistettava.

Lipponen jaksaa vinkua sitä, että Suomen kansa pudotti hänet Irak-seikkailujen takia pois pääministerin pallilta. En ole paljon kirjoittanut tästä tökeröstä Sonera-käsien pesijästä, koska hakusanoilla hänen tekosensa löytyvät. Nettisanomat ilmeisesti lähes ainoana mediana on kirjoittanut Petri Rissasen esille tuomasta Lipposen hallituksen päätöksestä, jolla juuri ennen Irakin sotaa irakilaisdiplomaatteja karkoitettiin epävarmoihin oloihin Bagdadiin ja myös heidän perheenjäseniään (selvitettävänä) USA:n Imminent Horizon-operaatiossa. Linkki.

Tällaiseen häpeälliseen toimintaan syyllistynyt pääministeri voisi kertoa näistä asioista eikä haukkuisi turhaan hallitusta, mikä sinänsä on paikallaan. Hän voisi kertoa myös siitä miten hänen hallituksensa juuri junaili Fortumin optiot.

Tässä on nyt kirkas päivä Peurungassa, on uitu ja matka jatkuu.

Sunnuntaina 2009-04-12 klo 15:01, (mini-asuksen kello on edelleen kesäajassa ja kirjoittaja kesäterässä). Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/2009/04/12/etusivu.html#paasiainen


News World news Ireland in Dublin guardian.co.uk, Sunday 8 April 2012 13.33 BST

Billion Euro House opened by Dublin artist

Frank Buckley's museum, in which he lives rent-free, is lined, carpeted and decorated with 1bn decommissioned euro notes

Eurosceptics have themselves a new must-see Irish tourist destination: a Dublin museum in memory of the euro. Set inside an apartment whose interior walls are built from blocks of more than 1bn decommissioned euro notes, the museum is a monument to the death of the dream of the single currency.

Based in Dublin's cobblestoned Smithfield district just a two-minute walk from the river Liffey, the artist who lives in the Billion Euro House opened his home as a museum over the Easter weekend. Surrounded by shredded euro notes covering the walls, floors, tables, chairs and even his toilet bowl, Frank Buckley said he has had so many foreign visitors wanting to see his unusual abode that he has turned the place where he eats, sleeps and lives into a gallery-museum.

Pointing to a gravestone placed inside his front window, a sawdust pile of desiccated euro notes over the "burial lawn", Buckley said: "I went up to Glasnevin cemetery and asked for a headstone to bury Irish national sovereignty in 2010. I think we killed it. So personally I wanted to bury the bad euro." ...

Part of the Billion Euro House created by artist Frank Buckley from 1.4bn shredded euro notes. Photograph: Kim Haughton

http://www.guardian.co.uk/
world/2012/apr/08/billion-euro-house-dublin-artist


J.E Lepski esittää HARHAKUVIA 1.4- 29.4 2012


J.E Lepski esittää HARHAKUVIA 1.4- 29.4 2012


Kulmagalleriassa Porthaninkatu 7
Helsinki.
Avoinna klo 12-16

Etsi Nettisanomista!



(Alkuajan vuodet 1999- 2002 täätlä!
)

Nettisanomat - Kaiken keskellä aina läsnä -
Maailman luetuin suomalainen Nettisanomat
-
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta
1999 -
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen -
Yhteys: nettisanomat @hotmail.com

Hae Nettisanomista!-
Linkki jokaisen numeron etusivulle!



Ilmoita ilmaiseksi sivu!

101 ilmoitusta!


Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi



2012

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta1999
100 742
101 ilmoitusta

Ilmoita ilmaiseksi!

Sunnuntai 2012-04-08, Pääsiäinen
Nettisanomat N:o 1357 - Edellinen - Seuraava - Linkki jokaiseen! - Etsi! - Yhteys - Viikkosanomat-blogi -
LUMEN SURMA KUVA SUUDELMA KUVA TUULTA PÄIN KUVA JOHTAJA BUSSIIN KUVA NATSIVALTIO KUVAT KAJ BREMER VIDEO


HARHAKUVIA


Tuulta päin.

Keski-Suomi. Jyväskylä. Väinönkatu. Torstai 2012-04-05 16:48. Kuva: Pertti Manninen. - DONNA, Kiinteistömaailma, Liivi- ja sukkapiste.



"Uusi lumi on vanhan surma."

Keski-Suomi. Jyväskylä. Väinönkatu-Kauppakatu. Torstai 2012-04-05 16:50. Kuva: Pertti Manninen.
(Tähän avataan ravintola Harry's. Nähdään huhtikuussa. Tervetuloa - Hemingway's - Kauppakulma).



Suudelma huhtikuussa.

Keski-Suomi. Jyväskylä. Väinönkatu-Kauppakatu. Torstai 2012-04-05 16:51. Kuva: Pertti Manninen.



"Memphis."

Keski-Suomi. Jyväskylä. Väinönkatu-Kauppakatu. Torstai 2012-04-05 16:51. Kuva: Pertti Manninen. - Memhis - O'Malley's.



"Sateen jälkeen."

Keski-Suomi. Jyväskylä. Asemakatu. Torstai 2012-04-05 17:10. Kuva: Pertti Manninen.


Torstai 2012-04-05

Suudelma huhtikuussa.

Keski-Suomi. Jyväskylä. Väinönkatu-Kauppakatu. Torstai 2012-04-05 16:51. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!


Mainoksia lumessa, illemmalla sen sulaessa!

Sisäilmaongelmat: Kaupunginjohtaja muutti toimistonsa luxus-bussiin!

"Tämä on natsivaltio" eli poisto kauppakeskuksesta.

nettisanomat.com

35 141

viikkosanomat.fi

18 850

12.fi

14 133

sanomanetti.fi

5 709

hs24.fi

4 394

Sanomapark.fi

3 881

vuosisanomat.fi

1 832

Sanomapark.fi

1 480

hs2.fi

1 418

n24.fi

1 168

fy.fi

1 019

jyppi.fi

935

infoinfo.fi

884

wincapita.fi

869

laukaansanomat.fi

809

100 742


Mainoksia lumessa, illemmalla sen sulaessa!



Sixt - Freeroad - Autovaruste - Ruma - Toshiba - House - Colonial - Hesburger - Vuolake - Rautia.

Keski-Suomi. Jyväskylä ja Laukaa. Tiistai 2012-04-03 11:41- 11:51 (Jyväskylä) ja 16:95- 16:08 (Laukaa). Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!


Sisäilmaongelmat: Kaupunginjohtaja muutti toimistonsa luxus-bussiin!



"Century: Jyväskylän kaupunginjohtaja Markku Andersson kyydissä".
Keski-Suomi. Jyväskylä. Kauppakadun ja Vaasankadun risteys. Perjantai 2012-03-23 14:59. Tilausliikenne Sami Arjotie. Kuvat: Pertti Manninen.


Lue myös!
Nettisanomat keskiviikkona 2009-04-01.

Jyväskylän talous kuralla:
Kansalaiskeräys kaupunginjohtaja Markku Anderssonin kunniatohtorikuluille.

Hattu vaarassa.

Sunnuntai 2012-04-01
Sisäilmaongelmat: Kaupunginjohtaja muutti toimistonsa luxus-bussiin!

Jyväskylän kaupunginjohtaja Markku Andersson on tehnyt rohkean päätöksen: Hän muuttaa virallisesti toimistonsa nyt huhtikuun alussa luxus-bussiin sisäilmaongelmien käytyä sietämättömiksi. Omalta osaltaan hän haluaa supistaa sosiaalitoimen 30 miljoonan euron ylitystä tarjoamalla kuljetusmahdollisuuksia kaupungin työntekijöille. Kun hän parkkeeraa aamulla bussinsa jonkun terveysaseman eteen, niin aamun laboratorionäytteiden oton jälkeen hän siirtyy busseineen laboratorion oven eteen ja näin näytteet tulevat siirretyiksi ”ilmaiseksi”.

”Tässä ratkaisussa on myös se hyvä puoli, että voin tavata helposti kaupungin asukkaita, joille on muuten ollut aikamoinen kynnys ylitettäväksi tulla toimistotiloihin kaupunginjohtajaa tapaamaan.”

Kaupunginjohtaja Andersson on myös päättänyt tehokkaasti hyödyntää bussin kompaktiuden eli tilan läheisyyden. Hän aikoo ottaa jokaisena viikonpäivänä yhden apulaiskaupunginjohtajan mukaansa ja keskittyä sinä päivänä tämän hallinnonalan asioihin. Koska apulaiskaupunginjohtajia ei riitä ihan jokaiselle arkipäivälle niin osastopäällikötkin kelpaavat. Heitä ja liikelaitosten johtajia kyllä riittää.

Kaupunginjohtaja pääsi viikko sitten kokeilemaan tätä uutta toimistoaan ja se toimi erittäin hyvin. Silloin bussi-toimisto muuttui käden käänteessä ystävyyskaupunkien kutsuvieraiden kuljetustarkoituksiin ja toimi hyvin. Etupenkki on kaupunginjohtajan työpiste ja pöydälle mahtuu hyvin tietokone ja muut tarpeelliset tekniset apuvälineet. Sihteerit istuvat heti seuraavassa penkkirivissä ja voivat välittömästi toteuttaa johtajan määräämiä työtehtäviä.

Pienenä yksityiskohtana voi mainita, että heti siinä etupenkin kupeessa on ”Century”- vuosisatatarra. Vaikkei kaupunginjohtaja Markku Andersson ihan koko vuosisataa voikaan Jyväskylää johtaa niin hyvän matkaa kumminkin. Hän on ilmoittanut halukkuutensa seuraavalle jaksolle ja haluaa näin omalta osaltaan näyttää mallia sille, että raskaistakaan töistä ei pidä jäädä liian aikaisin eläkkeelle.

Nettisanomat. Pertti Manninen. Huhtikuun 1. päivänä 2012 heti vuorokauden vaihduttua.

PS. Jyväskylän sisäilmaongelmat ovat todella pahat. Yliopistolla on monta rakennusta tyhjillään käyttämättöminä ja tenttejä järjestetään jo elokuvateatteri Fantasiassa! Myös kaupunki harkitsee valtuustokokousten siirtämistä elokuvateatteriin ja tarkoituksena on myös ennen kokousta esittää valtuutetuille ja virkamiehille joku ajankohtainen elokuva. Ensimmäiseksi harkitaan suomalaisia klassikkoja: ”Tulitikkuja lainaamassa” ja ”Pekka ja Pätkä pahassa pulassa”. Fantasian keskeinen sijainti on muutenkin hyvä.

Sama.


"Tämä on natsivaltio eli poisto kauppakeskuksesta. Jyväskylä. Forum."



"Kuvien poistovaatimus esitetään". Kuva: Pertti Manninen.

Perjantai 2012-03-30

"Tämä on natsivaltio eli poisto kauppakeskuksesta. Jyväskylä. Forum."
Natsivertaus on poistettavan henkilön ja kuvia on nämä neljä, joista yhdessä henkilön kasvoja on pehmennetty. Viides kuva on sitten siitä, kun kuvien poistovaatimus esitetään lähietäisyydellä. Kuvat perjantaina 2012- 03-30 14:00 minuutin sisällä.

Poliisipartio on tällä viikolla näkynyt päivittäin Jyväskylän Forum-kauppakeskuksessa.
Nettisanomat. Pertti Manninen. Perjantai 2012-03-30 23:55.

Aikaisemmin:
Kiinniotto. Kuva Pertti Manninen heinäkuussa 2006, Helsinki Pasila.
http://www.nettisanomat.com/2007/09/11/etusivu.htm


"Pysäkki 3"

Keski-Suomi. Jyväskylä. Vapaudenkatu. Paikallisliikenteen terminaali.
Kuva keskiviikkona 2012-03-21 16:22. Pertti Manninen.

Laajenna!




"Venus ja Jupiter sunnuntaina 2012-03-18 20:30."

Keski-Suomi. Jyväskylä. Portaat Paviljongilta radan ylittävälle sillalle. Kuva sunnuntaina 2012-03-18 20:30 "Faaraon" jälkeen. Pertti Manninen.




"Power, power". Nuorisojoukko intoutuu esittämään kuvioitaan junaa tai bussia odotellessaan Jyväskylän matkakeskuksessa, jossa yläparvellakin on vakiokatselija.

Keski-Suomi. Jyväskylä. Matkakeskus. Kuva sunnuntaina 2012-03-11 15:53. Pertti Manninen. - 3 isoa kuvaa!




Instanssi 2012. Digitaalisen tekemisen festivaali.
Keski-Suomi. Jyväskylä. Voionmaan lukio. Kuvia sunnuntaina 2012-03-11. Pertti Manninen.



Yläkuva on osasuurennos alhaalla oikealla olevasta kuvasta uuden Olympus-kameran pikseleitä koetellen. Pertti Manninen. Tapahtuman kotisivut: http://instanssi.org/2012/


"4 koiraa lumisella kadulla taitavan taluttajan ohjauksessa."
Keski-Suomi. Jyväskylä, Vaajakoski. Mobikuva Pertti Manninen tiistaina 2012-02-21 16:26.



Maanantai 2012-03-05

"Harrastakaa!"

Keski-Suomi. Jyväskylä, Vaajakoski. Mobikuva Pertti Manninen torstaina 2012-02-16 15:32. 


Hakkarainen, kalsarit ja Ilta-Sanomat.

ILTA-SANOMAT ON SAANUT TIEDON KANSANEDUSTAJA TEUVO HAKKARAISEN KALSAREISTA.

NE OVAT EDESTÄ KELTAISET JA TAKAA RUSKEAT ...

Lue lisää!



Jyväskylä 7's Snow Rugby Tournament 2012. JRCL- HRC. Keski-Suomi. Jyväskylä. Laajavuori. Lauantai 2012-03-03 13:09. Kuva: Erika Manninen.



"Naakat pyörivät hämärtyvässä pakkasillassa pientä piiriään."
Keski-Suomi. Jyväskylä. Kirkkopuisto. Tiistai 2012-02-07 klo 17.00. Mobikuva: Pertti Manninen.


2012

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta1999
100 742
101 ilmoitusta

Ilmoita ilmaiseksi!

Maanantai 2012-04-02
Nettisanomat N:o 1352 - Edellinen - Seuraava - Linkki jokaiseen! - Etsi! - Yhteys - Viikkosanomat-blogi -
KAUPUNGINJOHTAJAN TOIMISTO BUSSIIN KUVA TÄMÄ ON NATSIVALTIO KUVAT KAJ BREMER NÄYTTELYSSÄ VIDEO


HARHAKUVIA

Häikäisevä kirkkaus.

"Häikäisevä kirkkaus".
Pohjois-Savo. Keitele. Nilakka. Maanantai 2012-04-02 11:17. Kuva: Pertti Manninen.


Urpilainen rinta rottingilla väärää tietoa. Veronkorotukset kohdistuivat sittenkin enemmän tasaveroon, siis arvonlisäveroon.

Huhtikuu 1, 2012

URPILAISELLE OLI LASKETTU LUVUT NIIN ETTÄ ARVONLISÄVERON TUOTTO OLISI OLLUT HIUKSENHIENOSTI PIENEMPI KUIN TULOVERON NOSTON TUOTTO.

JA URPILAINEN LEUHKI KAIKISSA TIEDOTUSVÄLINEISSÄ ETTÄ VERONKOROTUKSET KOHDISTUIVAT ENEMMÄN MUUHUN KUIN TASAVEROON.

MUTTA KUINKA SITTEN KÄVIKÄÄN?

LASKELMISSA OLI VIRHE JOSTA TULOVERON KOROTUS JÄI UUPUMAAN 200 MILJOONAA ALUKSI ILMOITETUSTA.

NÄIN SIIS TASAVEROON KOHDISTUVA KOROTUS OLI REILUSTI SUUREMPI KUIN  TULOVERON KOROTUKSEN TUOTTO.

VALTIOVARAINMINISTERI JUTTA URPILAINEN EI OLE KORJANNUT ASIAA UUSISSA HAASTATTELUISSAAN.

EIKÄ MUU MEDIAKAAN OLE TÄTÄ TUONUT ESILLE.
AINAKAAN EN OLE HUOMANNUT.

KYSYÄ VOI TEHTIINKÖ LASKELMA MINISTERIÖSSÄ TAHALLAAN VÄÄRIN VAI TAITAMATTOMUUDEN PIIKKIIN TÄMÄKIN MENEE?

VIIKKOSANOMAT. PERTTI MANNINEN.

APRILLIPÄIVÄNÄ VAIKKEI TÄMÄ JUTTU OLEKAAN VALITETTAVASTI APRILLIA.

URPILAISEN LAUSUNTO SENSIJAAN OLI.

20120401 15:N JÄLKEEN.
BUSSI TÄRISEE NÄPPÄIMET EIVÄT TOTTELE!

(Painovirheitä korjattu 2012-04-02)

http://viikkosanomat.fi/2012/04/01/urpilainen-rinta-rottingiilla-vaaraa-tietoa-veronkorotukset-kohdistuivat-sittenkin-enemman-tasaveroon-diis-arvonlisaveroon/

Wallinin lähtö harmittaa Kataista. ”Nyt minun ja valtiovarainministerin valehtelu näyttää pahemmalta”.

Maaliskuu 31, 2012

LAINAUS

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/wallinin-lahto-harmittaa-kataista/art-1288458954655.html?ref=hs-tf-promo6

IS

”Wallinin lähtö harmittaa Kataista.

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) pitää puolustusministeri Stefan Wallinin ilmoitusta lähteä RKP:n johdosta henkilökohtaisena päätöksenä.

Lontoossa yksipäiväisellä vierailulla ollut Katainen ei halunnut ottaa kantaa siihen, oliko päätöksellä yhteyttä Dragsvikin varuskuntaan liittyvään kohuun.

Katainen oli kuullut Wallinin päätöksestä myöhään torstai-iltana.

- Sanoin hänelle eilen, että harmittaa. Olisi ollut kiva jatkaa hänen kanssaan yhteistyötä myös puoluejohtajatasolla, mutta ihan ymmärrettävä ja arvostettava ratkaisu, Katainen totesi perjantaina.”

LAINAUS LOPPUU.

http://viikkosanomat.fi/2012/03/31/wallinin-lahto-harmittaa-kataista-nyt-minun-ja-valtiovarainministerin-valehtelu-nayttaa-pahemmalta/

Otsikkoon sisältyvä sitaatti on salaisesta lähteestä.

Viikkosanomat. Pertti Manninen, Lauantai 2012-03-31 02:53.

Tags: , , , ,



The End.

"The End". Minnesota Clay (1964). Ohjaus Sergio Corbucci. Kuvassa Cameron Mitchell (Minnesota Clay) ja Diana Martin (Nancy Mullighan, tytär).
Jyväskylä. Kava. Sunnuntai 2012-04-01 19:30. Mobikuva: Pertti Manninen.



"Kissa ihmettelee isännän mielenkiintoa parin päivän vanhaan sanomalehteen".

Kuva tiistaina 2012-03-13 09:32. Pertti Manninen.




Lauantai 2012-03-03

"
Baanalle on päästävä maaliskuun alun aurinkoisena päivänä."

Lauantai 2012-03-03 12:39. Keski-Suomi. Jyväskylän seutu. Laukaa. Vihtavuori. Mobikuvat. Pertti Manninen bussin ikkunasta hankia kuvaten. 



Vakiokuva:
Hei, tuolla on Hakkarainen!"

hakkarainenyossa


Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi



"01.01.2012". Pohjois-Savo. Keitele. Nilakka. Sunnuntai 2012-01-01 klo 15:23. Hiukan pakkasta. Kuva: Pertti Manninen.


 

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi



hakkarainenyossa hakkarainenyossa hakkarainenyossa hakkarainenyossa
hakkarainenyossa hakkarainenyossa hakkarainenyossa hakkarainenyossa
hakkarainenyossa hakkarainenyossa hakkarainenyossa hakkarainenyossa

Lukijan kuva: "Katso tuolla on Hakkarainen!"

Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen Jyväskylän yössä Kauppakadulla aikaisin sunnuntaina 2011-11-27 noin 03:n aikaan sankan fanijoukon piirittämänä. Lähetetyssä kuvassa keskustelijoiden kasvoja on hiukan pehmennetty. Kuva: H.N. - Katso myös! Samassa puserossa.


Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi

"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.nettisanomat.com/2003/07/31/viikonkuva.htm




12.fi 2021.fi aamusanomat.fi asiat.fi cine.fi digisanoma.fi eduskuntatalo.fi elokuvasto.fi 
end.fi erika.fi fax.fi fiftyfifty.fi fin24.fi findig.fi finlines.fi finpap.fi finpax.fi
finpix.fi finrex.fi fotola.fi fy.fi gagarin.fi gigastore.fi helkinginsanomat.com helsinginsanomanetti.fi
helsinkisanomat.fi heti.mobi hs2.fi hs24.fi hs24.mobi hs27.com hsdigi.fi hsn.fi hstalous.fi
hstv.fi hsurheilu.fi iltaset.fi infoinfo.fi infola.fi istalous.fi
juice.fi jyppi.fi kansalaistori.fi kasvosto.fi katsaus.fi kauppasanomat.fi kes.fi
keskiviikko.fi kinola.fi kroisos.fi kronikka.fi kuvala.fi kuvanen.fi
kuvasanomat.fi kuvasarja.fi
Sanomapark.fi -
Kaiken keskellä aina läsnä!


Kesän hyvä teko:
Opeta lapsi uimaan!
kuvasivut.fi kuvaviikko.fi
kuvavuosi.fi lakisanomat.fi laukaansanomat.fi leaks.fi leh.fi
lennon.fi let.fi linkisto.fi listasto.fi lukemisto.fi
maanantai.fi mailma.fi mediasanomat.fi mobix.fi n0.fi
n24.fi netnews.fi nettifoto.fi  nettila.fi
nettilehti.com nettimobi.com nettimobi.fi nettinen.com 
nettinen.fi nettisanomat.com nettisanomat.fi nyky.fi
nykyaika.com oikeusministeri.fi pahkasika.fi paikasto.fi
per.fi  ps24.fi raw.fi san.fi sanala.fi   sananen.fi
sanat.fi sanomaa.com sanomadigi.fi sanomahouse.fi sanomakirja.fi sanomakonserni.fi
sanomakuvat.fi sanomamags.fi sanomamobi.fi sanomanet.fi sanomanetti.fi Sanomapark.fi
Sanomapark.fi sanomatv.fi sanomisto.fi sanonet.fi shit.fi summer.fi suomenaani.fi
suomensanomat.fi suomiaani.fi   suomisanomat.fi sokrates.fi  tabbis.fi tietosanomat.fi
tiistai.fi torvalds.fi totuudentorvi.fi uaalto.fi une.fi uutisto.fi vahtija.fi
valokuvasto.fi vanhasuomi.fi week.fi venus.fi viikko.fi viikkonen.fi viikkosanomat.fi blogi
viikkosanomat.fi lehti wincapita.fi vuosi.fi vuosisanomat.fi  
Lauantai
2011-05-28
Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi


Arkisto 2001.


 
SMILE
from MODERN TIMES
 
Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
 
Music by
CHARLIE CHAPLIN
 
Moderately, with great warmth
 
 
SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

 


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth
AIN' - HYMY
suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01
 

modern times - nykyaika. kuvitelma.
 


http://www.nettisanomat.com/2001/05/17/hymy.htm

Lähde rentouttavalle kalastusreissulle Andamaninmerelle! Vietä päivä kalastaen, auringosta nauttien ja snorklaten. Vuonna 2009 valmistuneella Flying Finn -veneellä voi vetouistella laivan kokeneen miehistön avustuksella. Auringon palvojille riittää kansipaikkoja ja päiväunillekin voi torkahtaa ilmastoidussa hytissä. Merinäkymiä voi ihailla myös yläkannen varjon alla. Jos on onnea matkassa, voi matkalla nähdä vaikka delfiiniparven. Veneen taukopaikalla on uinti-, ja snorklausmahdollisuus, jolloin veden alla voi ihailla mereneläviä pienistä barrakudista merikilpikonniin.

Veneeseen mahtuu 30 matkailijaa. Veneen pituus 19m, leveys 5m ja syvyys 2,7m. 400 hevosvoimaa. Keittiö, wc + suhku, ilmastointi. Matkan hintaan sisältyy kuljetukset, lounas ja juoma (vesi, virvoitusjuomat). Snorklausvälineet löytyvät veneeltä ja sisältyvät hintaan. 
 

Yhteydenotot Midnight Sun- ravintoloihin
tai sähköpostitse midnight.sun @janne.to  
+668 132 68097 - Huom! Suomesta puhelut numeroon: 99533 668 132 68097 maksavat 6 centtiä/minuutti + mpm (tammikuun 2011 hinta, ei tekstiviestejä).

www.thailand.fi     www.phuket.fi    www.patong.fi    www.flyingfinn.info     www.midnightsunrestaurant.info

 

"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa".
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. 



Onnellista vuotta 2009!

BONNE ANNEE 2009

Heti vuoden vaihduttua ja tanssin alettua, klo 00.01 Ranskan aikaa, Suomen paukuttelun jo hiljalleen päättyessä. TV5MONDE EUROPE, Le plus grand cabaret. Kuva: Pertti Manninen torstaina 2009-01-01 klo 01.01. Sama vuosi sitten: Kuva.


Lue myös!
Björn Wahlroos-story.

Nettisanomien kirjoituksia 1999-  

http://www.nettisanomat.com/2009/08/26/
etusivu.htm#nettisanomat20090818

Kesän hyvä teko - Opeta lapsi uimaan! Lue!


"Tätä eri totuuksien kannattavuuden puntarointia helpottaa hyväksi koettu muistisääntö "jos etuus on todellista, totuus on edullista"." Bisquit Seppo Ahti tänään torstaina 2009-05-28 Ilta-Sanomissa. "Tosipaikan edessä".




Tuuli käy heidän ylitseen ...

Kuva: Pertti Manninen

 

 



Sanomapark 2012/04/09 - Kuva. Sateen jälkeen - Vetoomus: Jyväskylän lyseo tulee säilyttää - Kuva. Memphis. Jyväskylä - Kuva. Uusi lumi on vanhan surma - Arkisto 2005 Pääsiäinen. Il Vangelo secondo Matteo 1964 Immagini - Huolensa kullakin. Puhelua. Kiirastorstain aattona, keskiviikkona 23.03.2005. - Billion Euro House opened by Dublin artist - Caj Bremer-näyttelyn esittely-linkki - Kuva. Tuulta päin. - Kuva. Suudelma huhtikuussa. - Mainoksia lumessa, illemmalla sen sulaessa! - Kuva. Häikäisevä kirkkaus. - Urpilainen rinta rottingilla väärää tietoa. - Wallinin lähtö harmittaa Kataista. - Jyväskylän kaupunginjohtaja Markku Andersson. - "Tämä on natsivaltio eli poisto kauppakeskuksesta. Jyväskylä. Forum." - Valokuvaaja, akateemikko Caj Bremer esittelee näyttelyään Keski-Suomen museossa Jyväskylässä. - Kuva. Pysäkki 3. -- Kuva. "Power, power". Nuorisojoukko intoutuu ... - Kuvia. Instanssi 2012. Digitaalisen tekemisen festivaali. - Kuva. 4 koiraa lumisella kadulla taitavan taluttajan ohjauksessa. - Kuva: Harrastakaa! - Kuvia. Jyväskylä 7's Snow Rugby Tournament 2012. Kuva. "Baanalle on päästävä maaliskuun alun aurinkoisena päivänä." - TOP 20 - Tammikuu 2011 - Nettisanomat/ Sanomanetti-sivustot. Eri kävijät. - Kuvat. "01.01.2012". - Lukijan kuva: "Katso tuolla on Hakkarainen!" - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - sunnuntai 08.04.2012 - etusivu - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori  - Viikkosanomat - Härkää sarvista - Sateen jälkeen - Vetoomus: Jyväskylän lyseo tulee säilyttää - Memphis, Uusi lumi on vanhan surma, "Kaikki mitä kirjoitan, on kaipuuta." Risto Rasa.Tuulta päin. - Arkisto 2000. JOT Lesonen - Evankeliumi Matteuksen mukaan. - osakkeiden arvo on romahtanut - kirkossa kuultiin karmeita tarinoita - otteita velkakertomuksista - Suudelma kadulla
N:o 1358. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu   2012-04-09, nettiin 2012-04-09 00:49, linkkejä 2012-04-09.

Sivun alkuun!

Nettisanomat/ Sanomanetti-sivustot. Kävijätilastot.
Päivittäiset eri kävijät. (Tarkistettu 2012-02-07).

2012 tammikuu   2012 tammikuu 2012 helmikuu        
1. nettisanomat.com

35 141

27575        
2. viikkosanomat.fi

18 850

         
3. 12.fi

14 133

12450        
4. sanomanetti.fi

5 709

         
5. hs24.fi

4 394

         
6. Sanomapark.fi

3 881

         
7. vuosisanomat.fi

1 832

         
8. Sanomapark.fi

1 480

         
9. hs2.fi

1 418

         
10. n24.fi

1 168

         
1-10 yhteensä 88 006

 

11. fy.fi

1 019

         
12. jyppi.fi

935

         
13. infoinfo.fi

884

         
14. wincapita.fi

869

         
15. laukaansanomat.fi

809

         
16, shit.fi

782

         
17. nettila.fi

585

         
18. venus.fi

584

         
19. vahtija.fi

575

         
20. helkinginsanomat.com

573

         
11-20 yhteensä 7 615
21. kuvaviikko.fi

543

         
22. kuvasanomat.fi

527

         
23. nettifoto.fi

512

         
24. fiftyfifty.fi

501

         
25. nettimobi.com 453          
26. nettilehti.com

436

         
27. sanala.fi

339

         
28. sanomaa.com

339

         
29. fotola.fi

328

         
30. hs24.mobi

323

         
21-30 yhteensä 4 301
31. infola.fi

320

         
32. mobix.fi

309

         
33. kinola.fi

191

31-33 yhteensä 820
  KAIKKI YHTEENSÄ 100 742          
 
 
Linkit     Edellinen!


2012

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta1999
100 742
101 ilmoitusta

Ilmoita ilmaiseksi!

Lauantai 2012-04-07, Lankalauantai
Nettisanomat N:o 1356 - Edellinen - Seuraava - Linkki jokaiseen! - Etsi! - Yhteys - Viikkosanomat-blogi -
SUUDELMA KUVA TUULTA PÄIN KUVA KIRKKAUS KUVA KAUPUNGINJOHTAJA BUSSIIN KUVA NATSIVALTIO KUVAT KAJ BREMER VIDEO


HARHAKUVIA


2012

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta1999
100 742
101 ilmoitusta

Ilmoita ilmaiseksi!

Perjantai 2012-04-06, Pitkäperjantai
Nettisanomat N:o 1355 - Edellinen - Seuraava - Linkki jokaiseen! - Etsi! - Yhteys - Viikkosanomat-blogi -
SUUDELMA KUVA MAINOKSIA LUMESSA KUVAT KIRKKAUS KUVA KAUPUNGINJOHTAJA BUSSIIN KUVA NATSIVALTIO KUVAT KAJ BREMER VIDEO


HARHAKUVIA


2012

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta1999
100 742
101 ilmoitusta

Ilmoita ilmaiseksi!

Torstai 2012-04-05, Kiirastorstai
Nettisanomat N:o 1354 - Edellinen - Seuraava - Linkki jokaiseen! - Etsi! - Yhteys - Viikkosanomat-blogi -
MAINOKSIA LUMESSA KUVAT KIRKKAUS KUVA KAUPUNGINJOHTAJA BUSSIIN KUVA NATSIVALTIO KUVAT KAJ BREMER VIDEO


HARHAKUVIA

Kiinniotto.

Kuva Pertti Manninen heinäkuussa 2006, Helsinki Pasila. http://www.nettisanomat.com/2007/09/11/etusivu.htm

Arkisto 2005. Pääsiäinen.

nettisanomat kiirastorstaina 24. maaliskuuta 2005. Numero 323.                                                                                                           Edellinen        Seuraava



Il Vangelo secondo Matteo 1964 Immagini

Sopra: alcune scene tratte dal film; sotto: due manifesti del Vangelo

La morte non è nel non poter comunicare ma nel non poter più essere compresi "Pier Paolo Pasolini

Pagine corsare", vita e morte di un poeta del nostro tempo Le immagini.

http://www.nettisanomat.com/2000/04/20/etusivu.htm

http://www.nettisanomat.com/2000/04/20/matteuksenevankeliumi.htm

http://www.nettisanomat.com/2001/04/12/etusivu.htm

http://www.nettisanomat.com/2001/04/12/matteuksenevankeliumi.htm

http://www.nettisanomat.com/2002/03/28/etusivu.htm

http://www.nettisanomat.com/2000/04/20/karmeitatarinoita.htm

http://www.nettisanomat.com/2003/04/17/etusivu.htm

http://www.pasolini.net/

http://www.nettisanomat.com/2004/04/08/etusivu.htm

http://www.pasolini.net/immagini_raccolta_vangelo.htm

http://www.thepassionofthechrist.com/splash.htm

"Ajattelimme, että miksei luettaisi piinaviikolla ihmisten oikeista kärsimyksistä eikä vain 2000 vuoden takaisista", diakoniasihteeri Kaarina Lappalainen kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyön keskuksesta sanoo.

"Nämä kertomukset paljastavat, että Suomessa on ongelmia, jotka eivät ole kenenkään tiedossa. Monet eivät ole saaneet apua mistään!"

"Yhteiskunta ei halua puhua tästä. Halutaan unohtaa lama äkkiä, että päästään uuteen nousukauteen". Haastatellut KIMMO OKSANEN / Helsingin Sanomat Tiistaina 18.4.2000.

http://www.nettisanomat.com/2000/04/20/karmeitatarinoita.htm

http://www.nettisanomat.com/2000/04/20/velkakertomus.htm

Kuva: Juliste elokuvasta "Matteuksen evankeliumi". Pier Paolo Pasolini 1964. Pääkirjoitus: Tämä sivu, nämä linkit tiistaina 22.03.2005, tulevaa odottaen. Pertti Manninen.

Linkki seuraavaan lehteen!

Huolensa kullakin. Puhelua. Kiirastorstain aattona, keskiviikkona 23.03.2005.

“Just ahaa no niin silloin se luki siinä mutta tota jos nyt käytännössä ajatellaan sitä niin niin siis no kato nää on nyt semmoisia että pitäs päästä niiden lähteille kattomaan missä järjestyksessä ne on mitäkin perinyt ja eihän siit mitään tuu selvää ellei sinne mene nyt sitten joskus ja vaadi kaikki paperit nähtäväkseen ja yrittää selvittää sen

mutta se mikä mun piti tässä sanoa nyt tässä helmikuussa ei peritty tuli kirje niin että sitä ei ollut merkitty atk-rekisteriin ja se jäi sen takia perimättä eli tota minkälainen selitys tuo on nyt sitten

Ei ei mutta mä tarkotan sitä että eihän nyt se varmaan mä puhun nyt tästä uudesta

mutta siis että onhan se nyt tietenkin semmoinen ulosottomies joka on kuukausittain vuosien ajan perinyt elatusapumaksun niin lykkää sen sitten ei-etuoikeutetulle kun ei löydä sitä rekistereistä onks niillä sitten minkäänlaista laadunvalvontaa siellä itellä että niiden pitäis niinkö selvittää jotain

Niin niin että nythän kivistö vastas ja sitten pyytää ottaan tähän tulevaisuudessa yhteyttä tähän rinteeseen mutta mutta siis niinkö sä sanoit näistä vois kinata loputtomiin mutta että se että tota eihän toi nyt kovin hyvää kuvaa anna tota siitä perintätouhusta siellä

Niin niin jos sanoo ei sekään sehän näyttää ihan kelvottoman huonolta heh heh heh mutta tämmönen vastaus nää on hauska kun nää on kirjallisena nää vastaukset mulla tässä nyt

mutta sit siin on kyllä semmoinen kohta siinä sitten tota kun jos mä lyhkäisesti saan selittää mä löysin kuitin että on tota multa yks sähkömaksun palautus laitettu tälle tälle pankille se on ollut kyllä eri ulosottotoimisto mutta kyllä tämäkin on sen tiennyt tää Laukaa niin tota onks siinä tapahtunut nyt virhettä koska tätä etuoikeutettua on ollut perinnässä

Et osaa se on liian monimutkaista jo joo kivistö vastas että se ei ole meidän kuitti jyväskylän kuitti mutta se että tota siis lähinnä yritän sanoa näin että jos ulosottotoimi jossain toisessa paikassa perii toisessa toimistossa

mutta siinä on huvittaa että kun se on kuitenkin pöytäkirja tehty täällä laukaassa ja silti se on sitten espoo ilmeisesti sen tilittänyt tolle pankille ja laukaahan on tiennyt että on etuoikeutettua niin onks sen nyt mikään

Niin hah hah hah

Niin jos olis näin että espoo tehnyt eikä olis tiennyt sehän se on tehnyt sen no voisko sen korjata kuitenkin siis sehän on ollut olosuhteisiin nähden väärä pidätys vaikka ne ei o sitä tiennyt

No mä pyysin täst selvitystä se vaan vastas että se on käytetty tota niin se vastaus oli että se kuitti ensinnäkin ei ole heidän ja toinen oli tää juttu että se on käytetty mutta kun mun mielestä sitä ei ole käytetty elatusapuun sitä rahasummaa niin eiks niin ei kai nyt

nyt mulla on semmoinen käsitys mun täytyy tarkistaa mutta enkä mä nyt ennen pääsiäistä viitti mitään tarkistaa mutta tota että kivistö on antanut vastauksen joka on väärä no mitä siitä tehdään sitten

Ja sitten se lopuks toivoo että otettas yhteyttä rinteeseen eikä häneen no en mä nyt tietenkään jos kivistö on vastannut jotain väärin niin tottakai mä otan yhteyttä kivistöön heh heh heh

Mutta toi nyt on niinku sill tavalla törkeä tää helmikuun perimättä jättäminen se lykkäs sen sille monoselle tota siis kyllähän se on täytyy olla täysin pirullinen se on kattonut että hän pystyy sen tekemään tää on mun tulkinta ja sitten hän ja

mutta onneksi tota se lapsen äiti haukku sen kyllä vähän sivistyneesti kyllä myös että ja kyllä siinä puhelussa kävi ilmi tota että siellä oli jo päivämääristä kysymys ja rinne on tilittänyt yhdeksän päivää myöhemmin kuin tota tää se sopimuksen mukaan olis pitänyt maksupäivä olla

No nyt tää lupaa tää kivistö asia korjataan mutta sen verran voisin kysyä ihan tietoakin että nyt sitten tota onks nyt kuitenkin näin mun tulkinta on tää että kun se on jäänyt se helmikuu perimättä niin että totta kai se helmikuu menee nyt ohi monosen

Eli että toisin sanoen nyt sitten se täysmääränen perintä kohdistuu sen aikaa tota eli että siinä tuli tota nyt vaan semmoinen vuoden etutilitys sitten no voisko sitä pyytää oikasemaan ainahan pyytää voi mutta

Mutta tota sehän ei o mun asia vaan se on sen tän mutta kun tämä eihän nyt kukaan viitti tämmöisiä eihän se nyt lapsen äiti viitti tämmöisiä on se oli jo tyytyväinen kun se saa maaliskuussa vaikka helmikuu olis jäänyt väliin heh heh heh ja silti on kauhea riita rahasta lapsen kanssa ja joka kanssa niin mutta okei mutt kuule kiitos tästä nyt ei täss nyt täytyy sitt vaan jatkaa oikein hyvää pääsiäistä

Anteeksi joo joo nii sielt ei oo kuulunu mitään siin oli muistaakseni viidenteentoista päivään tällä karalla no tai karahan siinä on se vastahenkilö niin tota niinkö vastineen antamisen mahdollisuus eli nyt että nyt kyllähän sen tietää mitä siinä käy joo hoh hoh hoh

Joo no kuule nyt kiitos hyvää pääsiäistä kiitos nyt kaikista edellisistäkin vuosista ei tässä nyt oikein tiedä täss on niin sekasin välillä no niin kiitos hei (huokaus.)"

(Kertoja: Pertti Manninen. Mainitut henkilöt: kihlakunnan vouti Jarmo Kivistö, Jyväskylän kihlakunnan ulosottovirasto, avustava ulosottomies Raino Rinne, Jyväskylän kihlakunnan ulosottovirasto, xxxxxxxxxx xxxxx xxxxxxx; xxxxxxxxxxxxxxxx xxxxx xxxxxxx xx, myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki Oyj.)

Huolensa kullakin. Puhelua. Kiirastorstain aattona, keskiviikkona 23.03.2005.

JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307

Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2poistettu 09.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa. Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm

Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määrätyt verkkoviestit.  Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen  http://www.12.fi/2005/03/24/etusivu.htm

http://www.nettisanomat.com/2005/03/24/etusivu.htm




Sivun alkuun!

 

 

Nettisanomat-sivuston osittain karsittuna rinnakkaisivustona alkuperäisaineistoa muuttamatta netttiin torstaina 2012-11-08.