Sunnuntai

2009-09-20

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

sanomatv.fi
n:o 2

Lauantai
2010-08-21
Edellinen - Seuraava - Linkki jokaiseen! - Ilmoita ilmaiseksi! - 101 ilmoitusta!

Keskisuomalainen. Kotimaa. Sunnuntaina 2009-09-20. Isonna!

Puheenjohtaja Paavo Arhinmäki

- Syntynyt vuonna 1976 Helsingissä.

- Kansanedustaja vuodesta 2007.

- Käyttänyt eduskunnassa 247 puheenvuoroa.

- Sivistysvaliokunnan jäsen.

- Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan jäsen.

- Helsingin kaupunginvaltuutettu vuodesta 2001.

- Harrastuksiin kuuluvat etenkin jalkapallo, kansalaisjärjestöt, lukeminen ja musiikki.

- Elää avoliitossa.

Keskisuomalainen. Kotimaa. Sunnuntaina 2009-09-20.
Isonna!

Keskisuomalainen. Kotimaa.
Sunnuntaina 2009-09-20. Lainaus tekstistä:

Paavo Arhinmäki
Katto vaalikampanjoihin

”Vasemmistoliiton puheenjohtajan mielestä ehdokkaan kampanja ei saisi olla suurempi kuin keskipalkkaisen työntekijän vuosipalkka.”

Puoluejohtaja, joka osallistuu mielenosoituksiin

”Olet syntyperäinen helsinkiläinen. Kuinka usein kävit ennen puolueen luottamustehtäviä Kehä kolmosen ulkopuolella?
- Kävin lähinnä jalkapallo-otteluissa Kehä ykkösen ulkopuolella. Harvahan sitä reissaa omasta kotikaupungistaan, jos tehtävät tai harrastukset eivät sitä vaadi. Kymmenen viime vuoden aikana Suomi on tullut tutuksi.

Kotisivusi mukaan olet mielenosoitusten huudattaja. Mitä tehtävä pitää sisällään?
- Minulle iskettiin aina megafoni käteen ja huudatin sillä porukkaa. Klassisin on Tsernobyl-vuosipäivän mielenosoitus vuonna 2002, jolloin huudatin lähes 10 000 ihmistä. Laulatin Suomi-ilmiötä ja kehittelin erilaisia huutoja.

Koska olet viimeksi osallistunut mielenosoitukseen?
- Ilmastomielenosoitukseen toissa viikonloppuna.

Sopiiko mielenosoituksiin osallistuminen kansanedustajalle?
- Kysymys kertoo suomalaisen demokratian kapeudesta. Muualla Euroopassa se on itsestäänselvyys. Mielenosoitukset ovat yksi vaikuttamisen keino ja niihin on tärkeä osallistua.

Onko kansanedustajuus hionut mielipiteitäsi?
- Tietotaso on nyt aivan erilainen kuin kaksi vuotta sitten aloittaessani. Yritän nyt peilata asioita useammalta kantilta kuin aikaisemmin. Nuoruudessani olin aivan tavallinen jalkapalloa pelaava nuori ja nyt 30-vuotiaana olin radikaalimpi kuin 18-vuotiaana.

Aiotko suorittaa kesken jääneet sosiologian opintosi loppuun?
- Jos jokin asia on jäänyt harmittamaan, niin se, että opinnot keskeytyivät, kun minut valittiin nuorisoliiton puheenjohtajaksi. Se oli kokopäivätyö, eikä opinnoista tullut enää mitään. Toivoisin, että voisin vielä palata koulunpenkille.”

Keskisuomalainen. Kotimaa.
Sunnuntaina 2009-09-20.
Katto vaalikampanjoihin.
Puoluejohtaja, joka osallistuu mielenosoituksiin
Vesa Somppi.
Kuva: Kimmo Brandt / Compic.

2006
Kuva: "Ilta-Sanomat. Anarkistien mielenosoitus".

Muokattu ja käsitelty kuva sunnuntaina 10.09.2006 julkaistun värillisen sivun ja Timo Toivosen kuvan pohjalta.
Katso myös!  Yhden miehen mielenilmaus kuivui kokoon. Poliisin mukaan jyväskyläläinen EU-kriitikko seisoi epäsopivalla alueella.
Keskisuomalainen tiistaina 11.07.2006. Katso!

Kuvaan on  lisätty Super Nova (Matti Vanhanen) ja siihen on myös lisätty mustavalkoisuutta korostamaan tapahtuman dramaattista luonnetta. Kuvassa Super Nova, poliisit, poliisiauto (henkilöauto), poliisiauto (linja-auto), kourallinen kansalaisia Postin portailla, Postitalo, valaisinpylväät (?) ja taaimmaisena Sanomatalo ja vielä hetken avara näkymä muuhun Suomeen (pohjoiseen). Kuva ja teksti Pertti Manninen.

Alkuperäinen sivu:
http://www.sanomanetti.fi/2006/09/11/etusivu.html

Bisquit: Suuri skisma. "Niinpä mellakka on poliisin luontevin tutkimuslinja yksinkertaisesti siksi, että Kiasmalla oli paikalla mellakkapoliisi. Jos virkatehtävään olisi sattunut passipoliisi, tapahtunutta tutkittaisiin passirikoksena." Ilta-Sanomat tiistai 2006-09-12.
http://www.sanomanetti.fi/2006/09/14/etusivu.html

Suomi 2006. "Lahtari ja joukot". Sanomanetti maanantai 18. syyskuuta 2006.

"Lahtari ja joukot". 2006-09-09 lauantai. Helsinki, Kiasma. Mannerheimin patsas.TV:n kuvasta Pertti Manninen. 
Suomi 2006. "Anarkistit tolpassa".    Sanomanetti maanantai 18. syyskuuta 2006.

"Anarkistit tolpassa".  2006-09-09 lauantai. Helsinki, Bio REX. TV:n kuvasta Pertti Manninen. "Mustatut kasvonpiirtet.
Suomi 2006. "Anarkisti maassa". Sanomanetti maanantai 18. syyskuuta 2006.

"Anarkisti maassa". 2006-09-09 lauantai. Helsinki, Postitalon portaat ja jalkakäytävä. TV:n kuvasta Pertti Manninen.  
Suomi 2006. "Anarkistit ajelulla".  Sanomanetti maanantai 18. syyskuuta 2006.

"Anarkistit ajelulla". 2006-09-09 lauantai. Helsinki, Mannerheimintie. TV:n kuvasta Pertti Manninen. Kuva. Tulossa! Lisää kuvia!
Suomi 2006. "Anarkistityttö". Sanomanetti maanantai 18. syyskuuta 2006.

"Anarkistityttö". 2006-09-09 lauantai. Helsinki, Mannerheimintie. TV:n kuvasta Pertti Manninen. Mustatut kasvonpiirteet.  Tulossa! Lisää kuvia!

Alkuperäinen sivu:
http://www.nettisanomat.com/2006/09/18/kuvasivu.htm#lahtari

2006

Maanantai-illan 2006-10-09  ajankohtaisohjelmista:  Opiskelijoiden mielenosoitus opintorahan korottamiseksi Mannerheimintiellä Kiasman ja Sanomatalon edessä Eduskuntatalo määränpäänään. FST5 klo 20.

Lue myös!
Näin meitä hallitaan (jakso n). Vuoden limbo! Eero Heinäluoma: "Kyllä opintolaina on opintotukea. Opiskelu on investointi tulevaisuuteen. Ei missään opiskelu tapahdu kansalaispalkalla."   Pääkirjoitus. 2006-09-14.

Lue myös!
Iltalehti keskiviikko 2006-09-13.
Opintotuen määrä? HMMMEero Heinäluoma uskoi opintotuen olevan lähes tuhat euroa kuussa. 2006-09-14.

Lue myös!
Ylioppilaslehti. Alkuperäinen haastattelu.

Maailmassa on virhe: Miksi opintotuki ei nouse?

Vakiopalstat  · Lehti 11/2006 (08.09.2006)  2006-08-14

Lue myös!
"Pienetkin leikkaukset tuntuvat opiskelijan kukkarossa pahalta, mutta kaikki on suhteellista."
Helsingin Sanomien pääkirjoitus, (lehden vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen).
lue lisää leikkauksista
"Pienetkin leikkaukset tuntuvat opiskelijan kukkarossa pahalta, mutta kaikki on suhteellista."
...Yksinäisen korkeakouluopiskelijan opintotuki ja asumislisä voivat nousta nykyisin 21 546 markkaan yhdeksässä kuukaudessa ja 28 728 markkaan vuodessa. Summat eivät ole pieniä.
Kalenterivuoden maksimituki ei poikkea paljon siitä, mitä keskituloinen maksaa veroina vuodessa palkastaan. Mitä sitä sanotaankaan? Ilmaista lounasta ei ole.
Helsingin Sanomien pääkirjoittaja keskiviikkona 04.08.99 "Opiskelijoiden tukien leikkaukset"

Maksimissaan (johon vain harvat opiskelijat yltävät) alle 2400 markkaa kuukaudessa elämiseen: asumiseen, ruokaan ja kaikkeen muuhun! Kannattaa kyllä olla kateellinen kohta siellä uudessa norsunluu- eiku lasitornissa!
sanomanetti.fi 12.08.99. pm
 1999-08-12

Lue myös!
Makasiinit: Poltto oli vain loppuhuipennus. Todelliset tuhoojat ovat tässä kuvassa.  2006-05-09

Alkuperäinen sivu:
http://www.sanomanetti.fi/2006/10/09/etusivu.html#opiskelijoiden

2009
Suomalainen karnevaali jatkuu, osa2. Työn päivänä 1.5.2009 klo 11:32 auringon lämmössä tuulen hiukan viilentäessä.

Sanomanetti perjantaina 2009-05-01.
Suomalainen karnevaali jatkuu, osa2. Työn päivänä 1.5.2009 klo 11:32 auringon lämmössä tuulen hiukan viilentäessä.
Anarkistit osallistuvat työväen vappumarssille järjestäjien toivomuksesta 5 metrin hajuraon jättäen.
Jyväskylä. Järjestöjen talo - Kauppakatu (3 rinnan) - Lounaispuisto, jossa Lauri Ihalainen puhui viimeisen kerran.

"EI UUSIA YDINASEITA!"- "NO GODS NO MASTERS". Kuvasarja!
Keski-Suomi. Jyväskylä. Järjestöjen talo. Ilmarisenkatu. Perjantaina 2009-05-01 klo 11:32. Kuvat Pertti Manninen.

1. Anarkistit saapuvat. - 2. "Vaikka musta onkin arvokas väri pyydämme. ettette osallistuisi marssiin. Pyydän järjestysmiehiä valvomaan tilannetta". - 3. Anarkistit ryhmittyvät "Ei uusille atomiaseille"-banderollin taakse 5 metrin hajuraolla ja lähtevät matkaan kulkueen mukana Kauppakadun ihmisvilinään ilman välikohtauksia.

Kuvat Pertti Manninen. Keski-Suomi. Jyväskylä. Järjestöjen talo. Ilmarisen katu. Vapun päivä, suomalaisen työn päivä. Perjantaina 2009-05-01 klo 11:15-11:33. Sinitakkiset pojat ovat kaksosia.
Alkuperäinen sivu:
http://www.sanomanetti.fi/2009/05/01/etusivu.htm

2009
Hiljainen mielenosoitus sodassa kuolleiden siviiliuhrien muistolle perjantaina 8.5.2009 klo 12:00- 12.10.

Sanomanetti perjantaina 2009-05-08.
Hiljainen mielenosoitus sodassa kuolleiden siviiliuhrien muistolle perjantaina 8.5.2009 klo 12:00- 12.10.
Keski-Suomi. Jyväskylä. Kauppakatu. Asemakatu. Kompassi. Perjantaina 2009-05-08 klo 12:05. Kuvat Pertti Manninen.

SPR:n nuoret ja nuoret ohikulkijat.

Keski-Suomi. Jyväskylä. Kauppakatu. Asemakatu. Kompassi. Perjantaina 2009-05-08 klo 12:05. Kuvat Pertti Manninen.
Alkuperäinen sivu:
http://www.sanomanetti.fi/2009/05/08/etusivu.htm

Kesän hyvä teko - Opeta lapsi uimaan! Lue!

"Tätä eri totuuksien kannattavuuden puntarointia helpottaa hyväksi koettu muistisääntö "jos etuus on todellista, totuus on edullista"." Bisquit Seppo Ahti tänään torstaina 2009-05-28 Ilta-Sanomissa. "Tosipaikan edessä".

Sanomanetti torstaina 20. toukokuuta 2004.

"Pankki oli matkalla kohti loppuaan, osakkeenomistajien rahat ja omaisuudet olivat vaarassa.

Jo vuotta ennen Esko Ahon pankkitukipäätöstä säätytalolla oli Aleksanterinkadun vanhaan pankkisaliin kokoontunut Suomen Yhdyspankin arvovaltainen hallintoneuvosto. Paikalla oli ilaskiveä ehnroothia björnbergiä pankin napamiehiä ja omistajia. Johtokunnan jäsenet Ahti Hirvonen ja Björn Wahlroos lukivat madonlukuja ja johtivat puhetta.  Lopuksi esitettiin Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, oli turvattava paikallaolijoiden ja muidenkin pankkien suuromistajien osakkeet ja omistukset.  Vanhan ja kunnianarvoisen pankin yhtiöjärjestys muutettiin huomaamatta veronmaksajien silmien edessä. Velkoja ja sitoumuksia siirrettiin vanhasta SYP:stä Pohjoismaiden Yhdyspankki Oy:lle,  joka kas kummaa muutti nimensä heinäkuussa vuonna 91 Suomen Yhdyspankiksi. Vanha ja kunnianarvoisa entinen SYP se muutettiin Unitas Oy:ksi. 
Uudelle yhtiölle roskapankki SYP:lle jäivät sekkitilit myös yleiseen liikenteeseen lasketut velkakirjat, sekä ulkomaiset että kotimaiset, ne siirrettiin tälle susipankille."
Seppo Konttinen
Ylen Talousarvio-lähetyksessä perjantaina 14.05.2004. Ohjelman nimi oli Pankkivangit.

sanomatv.fi - 2009-09-20 / 2010-08-21 - Paavo Arhinmäki: Katto vaalikampanjoihin - Puoluejohtaja, joka osallistuu mielenosoituksiin - Kuva 2006. "Ilta-Sanomat. Anarkistien mielenosoitus" - Bisquit 2006: Suuri skisma - Kuvasarja Suomi 2006. - Kuva 2006. Opiskelijoiden mielenosoitus opintorahan korottamiseksi Mannerheimintiellä Kiasman ja Sanomatalon edessä Eduskuntatalo määränpäänään. FST5 - .Kuvasarja 2009. "Lahtari ja joukot" - "Anarkistit tolpassa" - "Anarkisti maassa" - "Anarkistit ajelulla"- "Anarkistityttö" - Kuvasarja 2009. Suomalainen karnevaali jatkuu, osa2. Työn päivänä 1.5.2009 klo 11:32 auringon lämmössä tuulen hiukan viilentäessä.1. Anarkistit saapuvat. - 2. "Vaikka musta onkin arvokas väri pyydämme. ettette osallistuisi marssiin. Pyydän järjestysmiehiä valvomaan tilannetta". - 3. Anarkistit ryhmittyvät "Ei uusille atomiaseille"-banderollin taakse 5 metrin hajuraolla ja lähtevät matkaan kulkueen mukana Kauppakadun ihmisvilinään ilman välikohtauksia. Kuvat Pertti Manninen. Keski-Suomi. Jyväskylä. Järjestöjen talo. Ilmarisen katu. Vapun päivä, suomalaisen työn päivä. Perjantaina 2009-05-01 klo 11:15-11:33. Sinitakkiset pojat ovat kaksosia.- Kuvasarja 2009. Hiljainen mielenosoitus sodassa kuolleiden siviiliuhrien muistolle perjantaina 8.5.2009 klo 12:00- 12.10. Keski-Suomi. Jyväskylä. Kauppakatu. Asemakatu. Kompassi. Perjantaina 2009-05-08 klo 12:05. Kuvat Pertti Manninen. - Alkuperäisen aineiston lisäksi kirjoituksia ja kuvia vuonna 1999 aloittaneesta Sanomanetti/Sanomanetti-sivustosta, jolloin myös sivun numerointi säilyy muuttumattomana. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: sanomanetti @hotmail.com. - Sivun päiväys: Sunnuntai 2009-09-20. - Valmistus: Lauantai 2010-08-21, nettiin 2010-08-21, linkkejä 2010-08-21.- Tämän sivun numero: sanomatv.fi numero 2 - Sanomanetti - Nettisanomat - 12.fi - Sanomatori -

Edellinen - Seuraava

vanhin
 
aloitus

Sunnuntai

2009-09-20

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

sanomatv.fi
n:o 2

Lauantai
2010-08-21
Edellinen - Seuraava - Linkki jokaiseen! - Ilmoita ilmaiseksi! - 101 ilmoitusta!

Sivun alkuun!

Keskisuomalainen. Kotimaa. Sunnuntaina 2009-09-20.

Keskisuomalainen. Kotimaa.
Sunnuntaina 2009-09-20. Lainaus tekstistä:

Paavo Arhinmäki
Katto vaalikampanjoihin

”Vasemmistoliiton puheenjohtajan mielestä ehdokkaan kampanja ei saisi olla suurempi kuin keskipalkkaisen työntekijän vuosipalkka.”

Puoluejohtaja, joka osallistuu mielenosoituksiin

”Olet syntyperäinen helsinkiläinen. Kuinka usein kävit ennen puolueen luottamustehtäviä Kehä kolmosen ulkopuolella?
- Kävin lähinnä jalkapallo-otteluissa Kehä ykkösen ulkopuolella. Harvahan sitä reissaa omasta kotikaupungistaan, jos tehtävät tai harrastukset eivät sitä vaadi. Kymmenen viime vuoden aikana Suomi on tullut tutuksi.

Kotisivusi mukaan olet mielenosoitusten huudattaja. Mitä tehtävä pitää sisällään?
- Minulle iskettiin aina megafoni käteen ja huudatin sillä porukkaa. Klassisin on Tsernobyl-vuosipäivän mielenosoitus vuonna 2002, jolloin huudatin lähes 10 000 ihmistä. Laulatin Suomi-ilmiötä ja kehittelin erilaisia huutoja.

Koska olet viimeksi osallistunut mielenosoitukseen?
- Ilmastomielenosoitukseen toissa viikonloppuna.

Sopiiko mielenosoituksiin osallistuminen kansanedustajalle?
- Kysymys kertoo suomalaisen demokratian kapeudesta. Muualla Euroopassa se on itsestäänselvyys. Mielenosoitukset ovat yksi vaikuttamisen keino ja niihin on tärkeä osallistua.

Onko kansanedustajuus hionut mielipiteitäsi?
- Tietotaso on nyt aivan erilainen kuin kaksi vuotta sitten aloittaessani. Yritän nyt peilata asioita useammalta kantilta kuin aikaisemmin. Nuoruudessani olin aivan tavallinen jalkapalloa pelaava nuori ja nyt 30-vuotiaana olin radikaalimpi kuin 18-vuotiaana.

Aiotko suorittaa kesken jääneet sosiologian opintosi loppuun?
- Jos jokin asia on jäänyt harmittamaan, niin se, että opinnot keskeytyivät, kun minut valittiin nuorisoliiton puheenjohtajaksi. Se oli kokopäivätyö, eikä opinnoista tullut enää mitään. Toivoisin, että voisin vielä palata koulunpenkille.”

Keskisuomalainen. Kotimaa.
Sunnuntaina 2009-09-20.
Katto vaalikampanjoihin.
Puoluejohtaja, joka osallistuu mielenosoituksiin
Vesa Somppi.
Kuva: Kimmo Brandt / Compic.

Puheenjohtaja Paavo Arhinmäki

- Syntynyt vuonna 1976 Helsingissä.

- Kansanedustaja vuodesta 2007.

- Käyttänyt eduskunnassa 247 puheenvuoroa.

- Sivistysvaliokunnan jäsen.

- Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan jäsen.

- Helsingin kaupunginvaltuutettu vuodesta 2001.

- Harrastuksiin kuuluvat etenkin jalkapallo, kansalaisjärjestöt, lukeminen ja musiikki.

- Elää avoliitossa.

Keskisuomalainen. Kotimaa. Sunnuntaina 2009-09-20.

Sivun alkuun!

2012-05-10: Sivustolta on poistettu Keski-Suomen käräjäoikeuden 24.1.2012 antaman kunnianloukkausta koskevan tuomion 12/230 R11/268 johdosta tuomiossa mainittujen henkilöiden asianosaistiedot rikoksentekoajalta 6.5.2007 - 18.1.2012. Tuomio luettavissa osoitteessa: http://www.n3.fi/tuomiot/keskisuomiko20120124/etusivu.htm